Mira goes hölkkä

Nyt seuraakin vähän toisenlainen kisarapsa. Tämä kun ei ollutkaan mikään ihan perus juoksukisa, vaan setti nimeltään Hyrox. Joku aika sitten en ollut edes kuullut koko lajista mitään, mutta alkoi kiinnostamaan, kun mun PT Lotta postaili osallistuvansa Hyrox kisoihin. Tutustuin lajiin ja yllätyksekseni huomasin vähän innostuvani. Että näinköhän itsekin pystyisi. Ja senhän sitten tietää mitä tuosta tapahtuu. Itseluottamus on kuitenkin vahvalla pohjalla, vaikka kuntotaso harvemmin on. Sentään tajusin, että yksin ei vielä ole mitään asiaa moisiin, mutta onneksi tiesin heti sopivan uhrin. Järkkäsin hänelle yllätys Hyrox-simulaation samalla kun simuloitiin tulevaa Tough Vikingiä. Kyseessä siis tietysti mun isosisko, joka sanoo ideoille vaan "voi vittu" tarkoittaen sillä olevansa tietysti messissä. Harmillisesti ei päässyt juuri näihin kisoihin muiden suunnitelmien vuoksi, mutta jatkossa on varmasti mukana. Onneksi mulla on uhrireserviä ja sainkin Lean helposti houkuteltua mukaan. K...

Vuosi sitten, kun ilmoittauduin tämän vuoden Helsinki City Runiin, saatoin ajatella vähemmän itse juoksua kuin sitä, että ilmoittautumisen sai halvalla ja kaupan päälle sai vielä t-paidan. Se käy aika nopeasti tuollainen ilmoittautuminen ja sitten ajatuksen voi haudata pitkäksi aikaa. Siinä vaiheessa ei myöskään tarvitse ajatella sitä asiaa, että pitäisi oikeasti juosta asfaltilla puolimaratonin verran. En oikein tiedä mikä kohta aivoista meni oikosulkuun tuossa kohtaa, koska asfalttijuoksu jos mikä on ihan myrkkyä päkiöille. Annoin vielä nyt keväällä mahdollisuuden yet another fyssarille ja kävin Turun Askelklinikalla. Sieltä tuli ihan hyvä diagnoosi, joka oli, että jaloissa on rakenneongelma, jonka vuoksi päkiät ottaa korostetusti hittiä. Sain pohjalliset, mutta valitettavasti ne ei ihan olleet vielä ensimmäisenä versiona hyvät. En ehtinyt enää ottaa sinne uudestaan yhteyttä, että fiksataan kun oli jo aika mennä juoksemaan tämä vuoden takainen kuningasidea.  Epäilin ihan viimeisi...

Vaarojen maraton. Sanottakoon se tähän ihan kärkeen ja tiedoksi annettakoon, että minä rakastan vaarojen maratonia. Kuntotason ja kömpelöiden jalkojen puolesta, minun pitäisi vihata juurikin tätä kisaa, mutta ei. Rakastan. Mietin pitkään ja hartaasti, että myynkö biljetin, mutta en pystynyt siihen. En vaan pystynyt. Sain vieläpä seuraneideiksi rakkaat siskot, joten ei muuta kun hotelli varaukseen Joensuusta ja on the road.  Lähdettiin jo torstaina reissuun ja ihan kaikessa rauhassa köröteltiin Joensuuhun. Oltaisiin viety isosisko Vahakabinettiin, mutta ei se pirulainen ollut auki, joten tyydyttiin köröttelemään ainoastaan pienten stoppien kera Joensuuhun. Torstai-ilta meni ihan vaan köllötellessä ja safkalla käymisellä. Perjantaina tein siinä päivällä hieman kouluhommia ja seuraneidit kävi hotellin salilla bodaamassa. Iltapäivällä ajeltiin sitten Kolille, jossa käytiin hakemassa kisanumero ja siellä ollessa kuikuilemassa myös startti/maali-aluetta. Olisi pitänyt jännittää, mutta jo...

Eletään syyskuuta ja surffailen Skotlannin ihania polkujuoksukisoja. Huokailen ääneen ja olen ihan että oijoijoi kun tuonne pitäisi päästä. Omaan ihan hirveän vahvan luoton omaan tekemiseen (yleensä täysin ilman syytä), mutta en sentään ole ihan tyhmä, joten en hämmentävää kyllä klikkaillut itseäni polkujuoksukisojen viivalle. Sen sijaan löysin itseni Edinburghin maratonin sivuilta ja olin ihan että assumara ei olekaan yhtään niin paha. Ja tässä olisi 8kk aikaa treenatakin. Ja hei, tasainen reitti. Ei paha. Ei ollenkaan paha. Ja sitä paitsi lyhyemmässä ajassa olen saanut aikaan lapsenkin, ja ihan hyvä siitäkin on tullut niin miksei sitten tästäkin. Eikun click click vaan ja ilmo sisään. En todellakaan antanut sen häiritä, etten ole vieläkään saanut selville mikä päkiöitä vaivaa enkä ole pystynyt yhtäjaksoisesti juoksemaan yli 10k varmaan muutamaan vuoteen päkiöiden kivun vuoksi. Ja asfalttihan on tietysti tosi lempeä ja miellyttävä alusta päkiöille. Mutta kaikki nämä asiat jouti johonk...