Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Pirkan Hölkkä 6.10.2019 33k

Kuva
OH DEAR VAAROJEN MARATON Vaarojen maraton. Legendaarinen. Syksyinen, osittain jo talvinenkin, märkää, kylmää. Tekninen. Haastava. Eli juuri sellainen josta mä tykkään ja jonka takia tuumasin jo vuosi sitten, että herranjestas tuonnehan matkani vie. Että on pakko päästä ja olisi kiva saada joku mukaan. Juoksuposse to the rescue ja uhriksi valikoitui Lea. Siitä alkoi aivan järjetön suostutteluprosessi. Ei ihan helpolla tullut positiivista tulosta, koska Lea inhoaa kaikkea tuota mistä mä tykkään. Lea on kesänlapsi ja suvenjuoksija. Mutta vihdoin Lea sanoi kyllä ja jäätiin odottamaan ilmoittautumisen aukeamista. Ihan fiiliksissä katselin videoita ja luin blogeja tuolta 65k matkalta. Ai vitsi, lokakuussa 2019 mä oon niin tuolla. Parhautta. Vaikka olin juoksutelakalla pitkään, niin mikään ei saanu tätä tavoitetta pois mun mielestä. Kaikki tähtäsi Vaaroille. Kaikki. Jätin kisat minimiin (eli siis nollaan) ja keskityin laadukkaisiin treeneihin. No miksi tämän postauksen otsikko on Pirkan

Endurance 24h 23.-24.2.2019 - sensuroimattomat huoltajan muistiinpanot

Kuva
kierrokset kommentit kellonaika 1-3 vichy, kävely 1/2 kierrosta 12:00 4-7 vichy, vahvaa menoa 8-11 vettä omasta pullosta + vichyä järjestäjiltä, " on ärsyttävä kuumuus " 12-14 " menen yhden vielä ja otan sit tosta " 15 suihkutti vettä kasvoille, joi vettä, otti sipsejä + 2 mukia järjestäjien pöydästä 16-19 suihkutti vettä kasvoille, joi vettä, " juomaa tarvii kyllä paljon, ota suolatabletit esiin " 20 " tarviin kohta nenäliinan " 21 ei päässyt sujuvasti hakemaan nenäliinaa, ottaa seuraavalla kerralla 22 otti nenäliinan vauhdista 23-27 suihkutti vettä, otti suolaa 28-31 suihkutti vettä, " suola meni tosta noin vaan ", " on täällä kuuma " 32-34 " laitatko vettä kuppiin " (juomapullossa vettä, mutta siitä huono juoda) 35 joi vettä, suihkutti vettä, " on tää aikamoista kun on näin kuuma ", " fiilikset hyvät, ei tunnu pahalta kropassa " 36-39 " oon ihan täynnä en

Mallorca 4.-8.2.2019

Kuva
Tiedättehän NE tarjoukset? Joo, just ne. Ne liian houkuttelevat lentotarjoukset. Ne joihin se klikkisormi hakeutuu väkisinkin vaikka miten yrittää sitä klikkisormea torua ja kieltää. Tällainen kävi joulukuun lopussa kun Mallorcalle pärähti Norwegianin 75€ meno-paluulennot. Ne oli pakko kotiuttaa heti sen jälkeen kun olin ensin hiukan käynyt ystävä Googlen juttusilla aiheena "onko Mallorcalla millaisia vuoria". Ja olihan siellä. Törmäsin Teemu Oksasen blogiin , jossa oli hyvä postaus Alcudian seikkailusta ja muuten tsekkasin reittejä Movescountista. Tarkoitus oli valmistautua huolella tähän newbie vuorenvalloitukseen, mutta niin se vaan meni jälleen kerran, että isosti fiiliksellä mentiin. Ei oltu hotellejakaan buukattu etukäteen kuin sen ensimmäisen yön ja sekin vain myöhäisen lennon takia. Tuumattiin, että hyvä tästä tulee ja tulihan siitä. Ensimmäinen yö tosiaan vietettiin ihan lentokentän kupeessa, mutta lähdettiin siitä sitten aamupäivällä ajelemaan kohti Serra de Tramu