Vuosi sitten, kun ilmoittauduin tämän vuoden Helsinki City Runiin, saatoin ajatella vähemmän itse juoksua kuin sitä, että ilmoittautumisen sai halvalla ja kaupan päälle sai vielä t-paidan. Se käy aika nopeasti tuollainen ilmoittautuminen ja sitten ajatuksen voi haudata pitkäksi aikaa. Siinä vaiheessa ei myöskään tarvitse ajatella sitä asiaa, että pitäisi oikeasti juosta asfaltilla puolimaratonin verran. En oikein tiedä mikä kohta aivoista meni oikosulkuun tuossa kohtaa, koska asfalttijuoksu jos mikä on ihan myrkkyä päkiöille. Annoin vielä nyt keväällä mahdollisuuden yet another fyssarille ja kävin Turun Askelklinikalla. Sieltä tuli ihan hyvä diagnoosi, joka oli, että jaloissa on rakenneongelma, jonka vuoksi päkiät ottaa korostetusti hittiä. Sain pohjalliset, mutta valitettavasti ne ei ihan olleet vielä ensimmäisenä versiona hyvät. En ehtinyt enää ottaa sinne uudestaan yhteyttä, että fiksataan kun oli jo aika mennä juoksemaan tämä vuoden takainen kuningasidea.
Epäilin ihan viimeisiin päiviin asti, että näinköhän mua huvittaa juosta, mutta kyllä vaan ihme ja kumma huvitti. Mentiin isolle kirkolle jo hyvissä ajoin, että ehdittiin hakemaan numerot ja sitten hotellille vaihtamaan kamat. Täytyy sanoa, että oli varmaan parhaiten järjestetty numeroiden haku ikinä. Pisteitä paljon, lyhyet jonot, hyvä opastus. Luettiin QR-koodi, kisanumero tupsahti printteristä ja siihen liimattiin seurantatägi. Kiitos hei. Todella hieno ja sujuva. Pointsit kotiin HCRD. Ja meille pointsit, koska hotelli oli lähellä starttia, niin kaikessa rauhassa ehdittiin vaihtamaan kisakamat päälle eikä mulla tullut siinäkään kohtaa sellaista fiilistä, ettenkö starttais. Harmittelin vaan sitä, ettei ollut sitä kisajännitystä, joka vielä joskus oli ennen starttia. Siis sellaista vatsanpohjassa tuntuvaa kutkutusta, että nyt on tapahtumassa jotain tosi jännää. Vaikka nyt sellaista pitäisi olla enemmän kuin koskaan tyyliä miten paljon sattuu ja kestänkö kivun :) Pitkälle on tultu niistä ajoista, kun ei olisi tullut mieleenkään startata puolikkaalle ilman pitkää ja kunnollista treenijaksoa. Joka olisi edelleen aika järkevää. Siis se pitkä ja kunnollinen treenijakso.
 |
| Matkalla hakemaan numeroita |
 |
| Käärijää kannustettiin kisapaikallakin |
Mun lähtö oli vasta kl 15, mutta lähdin saattelemaan aiempaan lähtöön. Enkä lähtenyt takaisin hotellille siinäkään kohtaa, kun Cha Cha Cha lähti soimaan 14:50 lähdölle :) Kiltisti jatkoin karsinaa eteenpäin ja odottelin omaa Cha Cha Chata. Heitin kuulokkeet korville jo valmiiksi, mutta musat heitin päälle samaan aikaan kellon kanssa eli kun ylitin starttiviivan. Hyvä meininki oli ja hauska katsoa juoksijoiden innostusta. Oma suunnitelma oli juosta/hölkätä kaikki huoltojen välit eli n.3,5k kerrallaan ja huolloissa sitten antaa päkiöille suffelia eli kävelyä. Ja vaikka alkaisi sakkaamaankin, niin silti arvelin pääseväni 2h30min tavoitteeseen. Tiedän, se on törkeän hidas vauhti, mutta minkäs teet kun tiedät jo valmiiksi, että kävelyä tulee olemaan eikä kondiskaan ole mikään maailman paras.
 |
| 14:50 lähtökarkelot |
Juoksu starttasi ihan ok ja hyvillä fiiliksillä painelin eteenpäin. Vaikka jengiä oli paljon, niin osui ihan hyvä rako itselle, kun pääsin omaa hidasta vauhtia heti alusta. Tosin, välillä otti päähän, kun joku kiilasi ihan suoraan eteen eikä katsonut yhtään miten ohittaa. Mutta, pääsääntöisesti ohituksetkin meni mallikkaasti. Muistan vaan miettineeni ihan tosissani taas kerran, että miksi ihmeessä tungen itseni tällaisiin, kun en kerta kaikkiaan pidä ihmismassoista. Ja miksi ihmeessä asfalttijuoksu. Poluilla on helpompi kestää ihmisetkin ja jalatkin tykkää enemmän. Näissä mietteissä yritin keksiä myös hyvää, jotka oli a) kiva reitti b) jos pitäisi keskeyttää, niin pääsisi helposti reitiltä pois ja voisi mennä vaikka suoraan hukuttamaan murheensa baariin (me ketkä ei juoda alkoholia, voisi hukuttaa murheensa limsaan) c) ihan törkeän iso määrä huoltopisteitä d) ei tarvitse itse kantaa kuin energiat, jotka mahtuu näppärästi shortsien "taskuun" eli ei tarvitse kantaa juomaliiviä e) helppo maasto f) kannustajia runsaasti reitin varrella. Ensimmäiseen huoltoon asti meni kaikki ihan tosi hyvin eikä ollut erikoisia tuntemuksia. Keskiarvo vauhti oli ihan kohdillaan ja olin tyytyväinen. Toiseen huoltoonkin asti olin tyytyväinen, mutta kyllä siinä 6-7 kilsan kohdalla päkiät ensimmäisen kerran sieltä muistutteli, että heipähei pallinaama, täällä ollaan. Eikä ne ihme ja kumma siitä rauhoittuneet. Jännä juttu.
 |
| Kyllä sitä hauskaakin reitillä pidettiin... ainakin kuvaajien edessä |
 |
| Ja hymykin irtoi perään |
Olin tyytyväinen kun seuraavaan huoltoon oli vähemmän matkaa, niin yritin ajatella positiivisesti, että kyllä mä pystyn juoksemaan huoltojen välit vaikka päkiöissä tuntuu. Siitä sitten alkoikin isommat ongelmat. Olin salaa toivonut, että pääsisin 13 kilsan huoltoon ilman isoa kipua, mutta toive oli evätty. 12 kilsan kohdalla oli pakko heittää kävelyksi. Ei auttanut mikään. Olin ihan varma, että oikeasta päkiästä vuotaa verta, niin terävä kipu oli. En siis tietenkään käyttänyt aikaa asian tutkimiseen, mutta se pakotti ottamaan huomattavasti enemmän kävelyaskelia mitä olin ajatellut ja paljon aikaisemmin. Mitä lähemmäs loppua, sen lyhyempiä pätkiä pystyin juoksemaan kerrallaan. Otti päähän ja kirosin itseäni, että miksi. Miksi on pakko, kun tietää lopputuloksen. Yritin silti nauttia reitistä, mutta vaikeaa oli, kun ei pystynyt edes kiukkukävelemään. Energiat sentään oli kohdillaan kun otin yhden vihreän kuulan jokaisella huoltopisteellä ja join yhden mukillisen urkkajuomaa. Ihan jokaisella pisteellä. Siitä pisteet kotiin. Yleensä en ole niin fiksu ja sitten kaikkien fyysisten ongelmien lisäksi tulee energiavajeesta johtuva kiukuttelu :)
 |
| Alkaa jo olemaan vähän väkinäistä hymykin |
 |
| "Ei perkele, vois jo loppua" |
Jouduin ottamaan 12-19 kilsan välillä monta kävelypätkää, mutta siinä vaiheessa kun kelloon lävähti se 19 täyteen, mietin, että kyllä pitäisi pystyä väkisin juoksemaan 2 kilsaa. Annoin itselleni luvan vielä kävellä muutaman askeleen kun 20 tulee täyteen, jos ei vaan millään pysty, mutta en koskaan lunastanut sitä lupausta. Vedin väkisin ja mietin, että olispa kiva jos joku toisi maalikaaren about kilsan lähemmäs. Viimeiset 1,5 kilsaa meninkin sitten kovempaa mitä koko kisan aikana. Jollain oli vähän kiire maaliin, että tuo itse aiheutettu perseily loppuu. Otin yhden miehen jänikseksi (hän ei vaan sitä tiennyt) ja painelin ohikin siinä pienessä ylämäessä ennen kun päästiin kaartamaan olympiastadionille. Ja olihan se hienoa juosta stadionille ja siitä maaliin. Otin vielä kevyen spurtin, kuten asiaan kuuluu. Ja se näkyy myös naamasta. Kiva kun kamerat aina onnistuu taltioimaan parhaat hetket.
 |
| Kohta maalissa |
 |
| Ihan kohta |
 |
| Ttu mä kuolen |
 |
| Eikun selviän sittenkin |
Ylitettyäni maaliviivan joku kuvaajista vielä kysyi, että voiko ottaa kuvan ja nostin kädet ilmaan voiton eleeksi. Siitä eteenpäin ja mitali kaulaan. Siitä sitten muovipussi käteen ja alkoi snäksikäytävä :) kaikenlaista tuotetta heivattiin kassiin. Olin vähän pihalla, että jahas jahas, mites mä takaisin starttipaikkaa pääsen, et osaan navigoida hotellille, mut yllättävää kyllä, löysin ihan itse tieni :) ei ole niin sanottua. Kävely tuntui aika karmivalta päkiöistä ja ne olikin yllättävän arat vielä muutama päivä juoksusta. Mutta mullapa on t-paita JA mitali, niin johan se nyt kannatti. Ja tavoite täyttyi ja jäi kaikki 20 sekuntia luppoaikaakin :)
 |
| Muia maalissa |
 |
| Mitali maistuu kyllä hyvälle |
Mietin monta kertaa kisan aikana, että miksi mä harrastan tällasta tyhmää lajia. Miksi en voisi innostua vaikkapa padelista. Mukavaa leppoisaa lätkyttelyä. Mutta ei. Ja padelista ei saa t-paitaa eikä mitalia, mutta jos saa, niin mulle voi vinkata, saatan olla siinä tapauksessa kiinnostunut :)
Sulkavan rogan jälkeen innostuin Tough Vikingistä, johon olen syyskuussa menossa ja sen innostuksen myötä olen hommannut jerkkua kroppaan hieman. Juoksu tuntuu vahvemmalta tuon takia, mutta eipä se kisassa vahvalta tuntunut. Tietenkään. Mutta treeneissä on tuntunut vahvemmalta :) nyt ihan viimeisin mun innostus on Hyrox. Ne treenit on olleet todella rankkoja ja oon ollu ihan kuoleman kielissä. Onneks niitä ei ole kuin kerta viikkoon, niin ei ehdi kuolema kuittaamaan. Seuraava kisa on kesäkuun puolessa välissä ja se on Hyrox parikisa. Yksin en pärjää vielä, mutta onneksi mulla on ihania ihmisiä ympärillä, niin sieltä aina löytyy kaveri <3 Kerron sitten kesäkuun puolessa välissä onko Hyrox tyhmempää mitä juoksukisat :D
Kommentit
Lähetä kommentti