Mira goes hölkkä

Vaarojen maraton. Sanottakoon se tähän ihan kärkeen ja tiedoksi annettakoon, että minä rakastan vaarojen maratonia. Kuntotason ja kömpelöiden jalkojen puolesta, minun pitäisi vihata juurikin tätä kisaa, mutta ei. Rakastan. Mietin pitkään ja hartaasti, että myynkö biljetin, mutta en pystynyt siihen. En vaan pystynyt. Sain vieläpä seuraneideiksi rakkaat siskot, joten ei muuta kun hotelli varaukseen Joensuusta ja on the road.  Lähdettiin jo torstaina reissuun ja ihan kaikessa rauhassa köröteltiin Joensuuhun. Oltaisiin viety isosisko Vahakabinettiin, mutta ei se pirulainen ollut auki, joten tyydyttiin köröttelemään ainoastaan pienten stoppien kera Joensuuhun. Torstai-ilta meni ihan vaan köllötellessä ja safkalla käymisellä. Perjantaina tein siinä päivällä hieman kouluhommia ja seuraneidit kävi hotellin salilla bodaamassa. Iltapäivällä ajeltiin sitten Kolille, jossa käytiin hakemassa kisanumero ja siellä ollessa kuikuilemassa myös startti/maali-aluetta. Olisi pitänyt jännittää, mutta jostai

Eletään syyskuuta ja surffailen Skotlannin ihania polkujuoksukisoja. Huokailen ääneen ja olen ihan että oijoijoi kun tuonne pitäisi päästä. Omaan ihan hirveän vahvan luoton omaan tekemiseen (yleensä täysin ilman syytä), mutta en sentään ole ihan tyhmä, joten en hämmentävää kyllä klikkaillut itseäni polkujuoksukisojen viivalle. Sen sijaan löysin itseni Edinburghin maratonin sivuilta ja olin ihan että assumara ei olekaan yhtään niin paha. Ja tässä olisi 8kk aikaa treenatakin. Ja hei, tasainen reitti. Ei paha. Ei ollenkaan paha. Ja sitä paitsi lyhyemmässä ajassa olen saanut aikaan lapsenkin, ja ihan hyvä siitäkin on tullut niin miksei sitten tästäkin. Eikun click click vaan ja ilmo sisään. En todellakaan antanut sen häiritä, etten ole vieläkään saanut selville mikä päkiöitä vaivaa enkä ole pystynyt yhtäjaksoisesti juoksemaan yli 10k varmaan muutamaan vuoteen päkiöiden kivun vuoksi. Ja asfalttihan on tietysti tosi lempeä ja miellyttävä alusta päkiöille. Mutta kaikki nämä asiat jouti johonk