Mira goes hölkkä

Hyvin taas piti nämä omat lupaukset. Olin todella vahvasti ja todella pitkään sitä mieltä, että toukokuun alkuun riittää vallan mainiosti pelkästään tuo Bodom Night. Sellaisena kivana treeninä ennen loppukuun koitosta. No niin. Mitäs sitten kävikään. Huhtikuun lopussa alkoi ajatus itämään, että josko sittenkin kävisi lauantaina "suorittamassa" pitkiksen Bodom Trailin muodossa. Mutta ei varmaan sinne enää biljettekään saa. Ja missä sitä mukamas yöpyis. Eikä kuntokaan riitä. Laitoin mun koutseille välittömästi myös viestiä, et kertokaa mulle heti miten huono idea tämä on. Niin. Koutsit vastasivat, että sehän on ihan hyvä idis ja käy hyvänä kovana treeninä ennen Nuts Karhunkierrosta. Jaha. Kiva. Sitten juoksuposselaisten Ässä heitti faceen mun puolesta (en ole facessa) ilmon, että ostetaan paikka Bodom Trailille. Ja viimeisenä niittinä arkkuun samainen Ässä ilmoitti, että telttaan kyllä mahtuu. Jaha. Ei siinä sitten mitään. Kuka voi tuollaisista kieltäytyä. Mä kysyn vaan. Eli ...

Viikon totaalipaniikki huipentui vihdoin ja viimein kisapäivään. Näin viikon mittaan jopa unta, että pannutin kisassa ja tipuin järveen. Voisi siis sanoa, että ihan vaan hiukan meni ihon alle tämä kisan odotus. Enkä oikeastaan edes tiedä mistä tuo totaalipaniikki tuli. Jostain se hiipi ja jännitin tätä kisaa enemmän kuin mitään muuta kisaa aiemmin. Värväsin siskot tsemppausjoukoksi ja olikin ihan mahtavaa kun kummatkin lähti messiin. Laitoin jo perjantaina illalla kaikki kamppeet tietysti valmiiksi ja jopa aamupalasmoothiet tein jääkaappiin odottamaan. Optimointia. Meillä kun oli todella aikainen herätys (6:15) jotta täältä Kaarinasta ehtisi hyvissä ajoin Espoon perukoille. Tavoistani poiketen lähdimme tasan 6:45. Tästäkin sen huomaa miten tärkeä kisa oli, koska lähdettiin ajoissa. Yleensä se aika vaan menee johonkin ja lähden melkein poikkeuksetta aina vähän myöhässä. En juonut kahvia, koska tiesin, että jos sen olisin tehnyt, niin se olisi ollut armotonta pissaravia. Oltiin h...