Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Vaarojen Maraton 65k - 2.10.2020 (DNF)

Kuva
Seistä tönötän lähtöalueella. Tällä kertaa suht tyhjällä sellaisella. Olin jo käynyt jännäpissalla ja mietin, että ei saatana. Ihan oikeasti Mira. Mitä ihmettä tämä tällainen taas on. Miksi. Ja mitäs se lääkäri sanoikaan. Jotain 3kk juoksutauosta se taisi puhua. En sitten kuunnellut vaan tuumasin, että voihan se olla myös jotain höpöhöpöjuttua. Ja näin sitä tönötettiin Kolilla tuijottamassa lähtökaarta. Tänä vuonna oli erikoisjärjestelyt lähdön suhteen, jossa 42,5k retkisarjalaiset lähtivät 6:45&7:00, 65k kilpalähtö 7:30 ja sitten me eli 65k muut 7:45. Vaikka lähtöryhmäni oli virallisesti 7:45, sai lähteä myös omaan tahtiin tuon kilpalähdön jälkeen. Ja minähän lähdin sitten joustavasti 7:35. Se oli samalla outoa ja vallan upeaa saada kisassa lähteä ihan omaan tahtiin. Ei letkaa. Ei mitään muuta kuin oma rytmi heti alusta. Ihan parasta. Vähän alta kilometrin hölköteltyäni edellä juokseva nainen pyysi, että laittaisin hänen GPS:n päälle. Ja tottakai näin teinkin, mutta huomasin heti

Trans Gran Canaria 7.3.2020 43,5k

Kuva
Ei ikinä enää. Näin tuumasin sekä reissun aikana että sen jälkeen. Sittemmin olen korjannut lausuntoani, että en mene moisiin vuoripöljäilyihin ennen kuin olen päässyt vuorille treenaamaan edes jonkun verran. Vuoret on edelleen mulle ihan heart, mutta näillä sorkilla on syytä pysytellä pois ketterien gepardien tieltä tällaisissa kisoissa kunnes tuo homma sujuu hieman paremmin.  PROLOGI Enpäs muista milloin olen ensimmäisen kerran ollut tästä kisasta ihan että WAU, tuonne! Viime vuonna sitten annoin mielihalulleni vallan ja klikkailin tieni viivalle heti kun ilmot aukeni. Ja olin ihan että WAU, mä menen tuonne! Katselin youtube videoita ( 1 ,  2 ,  3 ,  4 ,  5 ) kisasta ja lueskelin blogipostauksia ( Koukussa juoksuun ,  Polkuja pitkin ), joita oli suomeksi kirjoitettuna todella vähän. Näistä kyllä kävi hienosti ilmi, että reitti on  todella  rankka ja siihen valmistauduin parhaani mukaan henkisesti (joka ei kyllä siltikään riittänyt vaan reitti näytti todellakin kyntensä j