Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Salon Uudenvuodenjuoksu 31.12.2016

Kuva
Juoksuvuosi 2016 huipentui Salon uudenvuodenjuoksuun. Tarkoitus hieman parantaa syysmaran tulosta. Ollaan vietetty uutta vuotta perinteisesti Salossa kavereiden luona jo monta vuotta, joten oli luontevaa mennä Saloon juoksemaan. Ansaitsemaan ne nakit ja perunasalaatit. Valmistautuminen oli ihan hyvä ja minulla oli "lounaaksi" omat eväät kun en viitsinyt tortilloja alkaa syömään ennen kisaa. Kävin hyvissä ajoin hakemassa juoksunumeron ja menin sitten vielä takaisin kavereille. Laitoin juoksukamat päälle ja raahauduin ihan hyvään aikaan lähtöpaikalle. En viitsinyt hirveän aikaisin mennä, koska lähtö oli torilta eikä siellä ole mitään paikkaa johon mennä lämmittelemään vaikkei kovin kylmä ollutkaan.



Vedin lyhyen alkulämpän ja sitten olikin aika siirtyä lähtöviivalle. Etukäteen olin tuumannut, että voisin lähteä ihan hyvällä vauhdilla jo alusta alkaen ja näin teinkin. Tosin, se oli ja tuntui tosi rankalta. Olin etukäteen ajatellut selviäväni ilman nestettä, mutta toisen kierroks…