Mira goes hölkkä

Vaarojen maraton. Sanottakoon se tähän ihan kärkeen ja tiedoksi annettakoon, että minä rakastan vaarojen maratonia. Kuntotason ja kömpelöiden jalkojen puolesta, minun pitäisi vihata juurikin tätä kisaa, mutta ei. Rakastan. Mietin pitkään ja hartaasti, että myynkö biljetin, mutta en pystynyt siihen. En vaan pystynyt. Sain vieläpä seuraneideiksi rakkaat siskot, joten ei muuta kun hotelli varaukseen Joensuusta ja on the road.  Lähdettiin jo torstaina reissuun ja ihan kaikessa rauhassa köröteltiin Joensuuhun. Oltaisiin viety isosisko Vahakabinettiin, mutta ei se pirulainen ollut auki, joten tyydyttiin köröttelemään ainoastaan pienten stoppien kera Joensuuhun. Torstai-ilta meni ihan vaan köllötellessä ja safkalla käymisellä. Perjantaina tein siinä päivällä hieman kouluhommia ja seuraneidit kävi hotellin salilla bodaamassa. Iltapäivällä ajeltiin sitten Kolille, jossa käytiin hakemassa kisanumero ja siellä ollessa kuikuilemassa myös startti/maali-aluetta. Olisi pitänyt jännittää, mutta jo...

Seistä tönötän lähtöalueella. Tällä kertaa suht tyhjällä sellaisella. Olin jo käynyt jännäpissalla ja mietin, että ei saatana. Ihan oikeasti Mira. Mitä ihmettä tämä tällainen taas on. Miksi. Ja mitäs se lääkäri sanoikaan. Jotain 3kk juoksutauosta se taisi puhua. En sitten kuunnellut vaan tuumasin, että voihan se olla myös jotain höpöhöpöjuttua. Ja näin sitä tönötettiin Kolilla tuijottamassa lähtökaarta. Tänä vuonna oli erikoisjärjestelyt lähdön suhteen, jossa 42,5k retkisarjalaiset lähtivät 6:45&7:00, 65k kilpalähtö 7:30 ja sitten me eli 65k muut 7:45. Vaikka lähtöryhmäni oli virallisesti 7:45, sai lähteä myös omaan tahtiin tuon kilpalähdön jälkeen. Ja minähän lähdin sitten joustavasti 7:35. Se oli samalla outoa ja vallan upeaa saada kisassa lähteä ihan omaan tahtiin. Ei letkaa. Ei mitään muuta kuin oma rytmi heti alusta. Ihan parasta. Vähän alta kilometrin hölköteltyäni edellä juokseva nainen pyysi, että laittaisin hänen GPS:n päälle. Ja tottakai näin teinkin, mutta huomasin h...