Garda Trentino Half Marathon 10k 10.11.2024

Se on kyllä jännä juttu miten omia puhumisia ei saisi yhtään ottaa tosissaan. Sanoin muistaakseni HCR:n jälkeen vuonna 2023 etten enää tule kyllä mitään assujuttuja juoksemaan. Ei jalat eikä pää kestä. Eikä juoksuystävien korvat. Joo, niinpä näköjään. Kysymys kuuluukin, että miksi siis kirjoitan jälleen assukisasta? No tietysti siksi, että kyllähän nyt kymppi menee vaikka silmät kiinni. Onhan se tavallaan tottakin, mutta miksei vaan voi jättää sanomatta, ellei peräti vannomatta asioita ettei aina tarvitse syödä sanojaan.

Löysin itseni keväällä Garda Trentino Half Marathonin sivuilta lämimästä ilmoittautumispainiketta. Ne on katalia veijareita nuo painikkeet. Varsinkin, kun näkee kuvia, joissa juostaan vuorten ympäröimän järven rannoilla. Ei ollut hinnallakaan pilattu ja 10k maksoi muistaakseni 15€. Kymppiä varten ei sentään tarvinnut lääkärintodistusta, mutta puolikkaalle tarvittiin. Ihmeteltiin sitä, että ööö okei, kyseessä assukisa ja "ainoastaan" puolikas. Miksi siihen tarvitaan lääkärintodistus? Ilman sitä ei siis tosiaan saanut osallistua ja siihen tarvittiin oikein viralliset leimat ja kaikki. Tosin, kaipa se olisi ollut ihan sama, jos olisi töötännyt siihen itse jollain leimasimella jonkun Varha homman, kun tokkopa ne Italiassa tietävät millaisia leimoja täällä on, mutta suomalainen rehellisyys ja jämptiys ei tietenkään sellaiseen voisi ikinä lähteä. Ilmoittautuminen päättyi pari viikkoa ennen kisaa samoin kuin kaikkien muutosten tekeminen. Sitäkin ihmeteltiin, että on aika kankeaa ja pohdiskeltiin mistä se johtuu, ettei edes maksua vastaan saa tehdä esim. matkan lyhentämistä. 

Ländättiin Riva Del Gardaan perjantaina illalla pimeässä ja lauantaina, kun avasin ikkunaverhot, niin henkäisin ääneen wau. Heti siihen perään oho, kun pari spandex-ohjusta pyyhälsi ohi. Jäin oikein katselemaan ulos ja vaikka kello oli vasta 8, siellä oli hyvin sporttinen meno. Viiden minuutin aikana olin nähnyt ainakin 10 spandexia ja 30 juoksijaa. Vähän tuli sellainen olo, että nyt olen kyllä ihan väärässä paikassa, mutta pääsin toki siitä aika nopeasti yli. Varmaan siksi, että laitoin Piispandex paidan päälle ja lähdettiin aamupalan jälkeen hakemaan kisanumeroita. Matkaa Arcoon tuli jotain 6k ja teki hyvää jaloitella. Expo ei ollut mikään kovin suuri ja siellä oli myynnissä kaikkea perusexpo kamaa, mutta myös ilmaisia täytettyjä leipiä jos jonkinlaisia. Viereisessä kojussa oli vettä sekä myös valko- ja punaviiniä, jota me luultiin, että ne on mehua, kunnes nähtiin viinipönikät. Ilmaiseksi. Naureskeltiin, että ihanan Italialaista. Suomessahan tuo ei toimisi alkuunkaan. Oli joku charity homma ja harmiteltiin, kun meillä ei ollut kolikoita tai käteistä muutenkaan mukana. Olisi ollut mukava tukea tätä hauskaa detskua. 

Kyllä kelpas katsella näitä maisemia

Kävellen kohti Arcoa

Expo (ihanan huono kuva)

Jossain välillä Arco-Riva Del Garda

Itse numeroiden haku oli hieman kaoottinen, kun kyltit oli hyvin epäselviä ja tietysti ainoastaan Italiaksi eikä mitenkään kauhean hyvällä käsialalla kirjoitettuna. Jonoa ei ollut juurikaan. Toimitsija ei puhunut sanaakaan, mutta johtui varmaan kielimuurista. Onneksi olin ottanut esille jo valmiiksi PDF:n, jossa oli viivakoodi, jonka toimitsija vain luki. Sitten toinen toimitsija haki kirjekuoren ja antoi sen kundille, joka antoi sen mulle. Tack och hej. Ei antanut bussilipuketta, jolla pääsisi siihen bussiin, joka vie aamulla starttiin eli Arcoon, mutta ajattelin, että kyllä bussiin varmaan sitten pääsee ilmankin sitä. No, luettiin sitten myöhemmin jostain ohjeista, että ilman lipuketta ei todellakaan pääse bussiin. Onneksi meillä oli auto, niin päätettiin, että mehän ajetaan Arcoon aamulla ja haetaan se auto sitten kisan jälkeen vaikkapa shuttle bussilla, jolla sinne pääsi Riva del Gardasta. Kisanumeron lisäksi saatiin laatikko, josta paljastui Garda Trentino Half Marathon 2024 pipo, sormikkaat, irtohihat ja tuubihuivi. T-paitoja oli myynnissä, mutta ainoastaan käteisellä. Ja siellä oli siis ihan finisher paidatkin myytävänä. Ennen starttia. Aika kiva. Olisi voinut vaan ostaa paidan eikä juosta ollenkaan. Tosin, silloin ei olisi saanut mitalia, joka olisi ollut kova isku. Eikös näitä hölkkäillä juuri bling blingin takia?

Siinä se kisanumero peittää Piispandexin 😭

Fiilistelemässä maisemia

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena, joskin hieman viileänä. Lauantaina oli ollut sama juttu, niin tiesin olla laittamatta liikaa vaatetta, koska päiväksi oltiin kuitenkin luvattu +15C eli ei todellakaan viileää. T-paita irtohihoilla, joka olikin oikein hyvä vaikka vähän oli kylmä siinä odotellessa starttia vaikka ei siellä kovin aikaisin oltukaan. Joku järkevämpi olisi toki lämmitellyt muutenkin, mutta mitäs turhia, kun sitä voi ennemmin hytistä ja yrittää etsiytyä kohtaan, johon aurinko paistoi. Löydettiin hyvästä lokaatiosta ihan tuurilla parkkipaikka, niin ei tarvinnut tarpoa kovin pitkää matkaa. Ei jätetty varustesäilytykseen mitään, koska pakko myöntää, luotto ei ollut kovin hyvä, että olisin enää koskaan nähnyt mun RABin kevytuntsikkaa. Oma startti oli 9:30 ja kaikki 10k hölkkääjät lähetettiin matkaan yhteislähdöllä. Oli joku runsas 1100 juoksijaa ja ensimmäisen kilometrin kyllä vitutti, kun sai koko ajan väistellä jengiä ja oli yksi todella kapea kohta, joka tietysti ruuhkautti lisää. Todella moni käveli niissäkin paikoissa, joissa jo pääsi juoksemaan ja olivat ilmiselvästi kävellen kisaamassakin. Eikä siinä mitään. Jokaisen oma kisa ja saa kävellä tietysti koko kisan jos haluaa, mutta josko vaikka menisivät ihan hännille, ettei tarvitse olla muutenkin ruuhkassa tukkona. No mutta. Olin etukäteen puhunut, että yritän tunnin alitusta. Kävi selväksi jo tuossa ruuhkassa, etten pysty ottamaan kiinni ja kyllä se oli selvää myös muutenkin, että tunnin alitus in my ass. En oikein edes tiedä mikä sai omat ajatukset siihen asentoon, että se olisi mahdollista. Vähän jopa nauratti, koska mietin niitä muutamaa vetotreeniä, jotka ehdin tehdä ennen kisaa ja nehän jo antoi signaalia, ettei ole mahdollisuuksia. Jostain ne aivot silti etukäteen kaivoi, että tottakai sä nyt tohon pystyt. Se ole homma eikä mikään. Eipä vissiin.

Välikuva Arcosta (koska en ottanut yhden yhtä kuvaa kisan aikana)

Juoksu meni itsessään ihan ok, vaikka todella usein mietin, että mitä vittua Mira. Miksi? Ei tämä ole kivaa ja miksi me ollaan taas assulla? Lohduttauduin sillä, että matkaa oli ainoastaan se 10k sekä sillä, että tämä on 1/5 Nuts KK 55k matkasta JA helpompi maasto JA 1490 nousumetriä vähemmän. Hyvää oli myös se, että päkiät ei sattuneet juurikaan. Oikean jalan vaivaisenluu hieman tuntui, mutta ei mitään sellaisia kipuja, joiden takia olisi joutunut kävelemään. Luulenpa, että uudet Salomon Predict 2 kengät 8mm droppeineen teki tämän. Siis sen, että päkiät ei olleet niin kipeät. Ehkä. Tiedä noista. Voi myös olla, että olen liian tottunut siihen tiettyyn päkiäkipuun tai sitten keskityin maisemiin ja itseltäni tiukkojen kysymysten esittämiseen. Oli miten oli, teki sielulle hyvää juosta ilman kiukkukävelypätkiä. 

Mahtavinta kisassa oli maisemat, hurmaavat ja se saikin unohtamaan itseni sättimiset. Juoksijat oli hyväntuulisia ja todella moni pysähtyi ottamaan kuvia, joka on tuollaisessa 10k assukisassa omasta mielestäni poikkeuksellista. Mutta en ihmettele yhtään. Sen verran nättiä oli. Jengi tuntui nautiskelevan täysin siemauksin reitistä ja hyvin harva näytti tuijottavan kelloa. Fiilistellen painoivat menemään, joka sai tietysti itselleenkin hymyn huulille. Huoltopisteitä oli kaksi, joista ensimmäinen 3,5k kohdalla ja toinen sitten jossain 7k kohdalla ellen ihan väärin muista. Otin pelkästään vettä niissä ja yritin senkin nopeasti juoda. Tässä olen suhteettoman huono enkä vaan osaa juoda nopeasti. Tai jos yritän, niin vietän sitten seuraavan minuutin yskiessä. Ehkäpä pitäisi vähän treenata tuota(kin). Vaikka ensin pitäisi aloittaa juoksun treenaaminen säännöllisemmin. LOL. Olin vasta lauantaina tarkastellut reittiä vähän tarkemmin ja huomasin, että reittihän menee meidän asumuksen ohi eikä siitä ole sitten enää kuin alle kilometri maaliin. Viimeiset pari kilsaa oli kyllä todella upeaa maisemaa ja kun tiesi, että maali lähestyy, niin hieman laitoin lisää vauhtia myllyyn ja hymy leveni. Viimeisellä kilometrillä oli paras kannustus, kun sinne tietysti kivasti pakkautui väkeä. Suurin osa odotteli toki puolikkaan juoksijoita, mutta saatiin me kympitkin tosi mahtavaa kannustusta. Etenkin maalisuoralla jengi pisti parastaan ja siivitti meitä maaliin. On se vaan hieno fiilis nähdä se maalikaari ja se hetki, kun ylität sen on aina yhtä siisti. Huh, ei tarvitse enää juosta ja mitali kaulassa on helppo hymyillä jos kohta se ei ehtinyt enää hyytymäänkään. 

Miksi pitää aina purra mitalia. Tosi hygieenistä.

Tätä saa tällä kunnolla

Hain siitä saman tien goodie bagin, jossa oli vähän kaikkea pähkinöistä johonkin vegetahnaan. Vasta sen jälkeen oli vesipiste, mutta siinä oli niin isot ruuhkat, etten jaksanut jäädä siihen venailemaan vaikka jano olikin. Kävelin siitä kämpille ja join sitten siellä. Keittelin itselleni mitalikahvit ja kävin suihkussa. Katselin parvekkeelta miten puolikkaan voittaja paahtoi vikaa kilsaa ja annoin parveketaputukset vaikkei ihan tainnut kyllä kuulla sinne asti, mutta ajatus se tärkein. Sitten valuin takaisin maalille. Hienoa oli katsoa maaliintulijoita ja loppukirejä. Vaikka välillä juoksu on ihan perseestä, niin on se silti vaan niin rakas ja hieno laji, ettei siitä pysty päästämään irti, vaikka se onkin tehnyt tyhmiä juttuja omalle kropalle. 

Bling bling

Se oli sellainen kisa se. Next stop ultrapolkupöljäily, josta olen myös sanonut, ettei enää pysty ei kykene. Eipä vähän.