Pirkan Hölkkä 6.10.2019 33k
OH DEAR VAAROJEN MARATON
Vaarojen maraton. Legendaarinen. Syksyinen, osittain jo talvinenkin, märkää, kylmää. Tekninen. Haastava. Eli juuri sellainen josta mä tykkään ja jonka takia tuumasin jo vuosi sitten, että herranjestas tuonnehan matkani vie. Että on pakko päästä ja olisi kiva saada joku mukaan. Juoksuposse to the rescue ja uhriksi valikoitui Lea. Siitä alkoi aivan järjetön suostutteluprosessi. Ei ihan helpolla tullut positiivista tulosta, koska Lea inhoaa kaikkea tuota mistä mä tykkään. Lea on kesänlapsi ja suvenjuoksija. Mutta vihdoin Lea sanoi kyllä ja jäätiin odottamaan ilmoittautumisen aukeamista. Ihan fiiliksissä katselin videoita ja luin blogeja tuolta 65k matkalta. Ai vitsi, lokakuussa 2019 mä oon niin tuolla. Parhautta. Vaikka olin juoksutelakalla pitkään, niin mikään ei saanu tätä tavoitetta pois mun mielestä. Kaikki tähtäsi Vaaroille. Kaikki. Jätin kisat minimiin (eli siis nollaan) ja keskityin laadukkaisiin treeneihin. No miksi tämän postauksen otsikko on Pirkan Hölkkä instead of Vaarojen maraton? No siksi, että viikkoa ennen kisaa tuli orastava flunssa tai ainakin näin luulin. Ja ilmaantui paineen tunnetta rinnassa. Ajattelin, että kyllä se varmaan ohi menee ja johtuu varmaan osaltaan myös siitä, kun tämä kauan odotettu kisa on vihdoin käsillä. Mutta ei se ohi mennyt ja oli pakko laittaa tiketti pettymysitkun saattelemana myyntiin. Lea laittoi myös kun hänen ainoa motiivi kisaan oli mun saattaminen tuon kisan läpi <3 pidin pari päivää tikettiä myynnissä, mutta siirsin sen sitten lopulta seuraavaan vuoteen. Itkin asiaa tottakai juoksuposselle, että ynnynnyy, voi Mira raukkaa. Ässähän sieltä sitten heitti, että hänpä lähtee Pirkan Hölkkään ja lähtekääs sinne. No, piti tsekata mikä tuo paineen tunne on, mutta kun selvisi, että se on rintarangan fasettilukko, jonka aina yhtä hellä ja ihana Muskelipajan Mia hoiti kuntoon torstaina, niin laitoin Ässälle viestiä, että mä niin lähden sun kanssa retkelle.
 |
| Treenattiin Vaaroille... Lea, koutsi(t) ja mun Lenkittäjä. Te ihanat. |
 |
| Johanna ja Niina: ens vuonna mennään :D |
SIKSI OTSIKKONA ON PIRKAN HÖLKKÄ
Ensimmäinen kisa ikinä jolloin mua ei ole yhtään jännittänyt. Ei yhtään. Mutta en myöskään sillä lailla ehtinyt juurikaan valmistautua. Tottakai tiesin mistä on kyse ja että 33k on matkan pituus pääasiassa hiekka/metsäteillä ja kävin toki sivuilla stalkkaamassa vielä vähän tarkempaa infoa. Oli hauska huomata, että reitillä on 6 huoltopistettä. Siis kuusi. Ihan mahtavaa ja suorastaan ylenpalttista. Aloin vasta lauantaina illalla laittamaan juoksuseppälää valmiiksi ja tuumasin, että otan juoksuliivin myös vaikka huoltopisteitä on ihan huolella. Eipähän tartte sitten pysähtyä edes huoltoihin jos ei tunnu siltä. Haikeaahan se oli pakata pienempää 5l liiviä eikä sitä isompaa 12l liiviä, mutta hyvällä fiiliksellä silti pistelin kamoja kasaan ja toisella silmällä vilkuilin puhelimesta mitä Vaaroille kuuluu.
Sunnuntaina oli aivan hävyttömän aikaisin aivan hävyttömän lyhkästen yöunien jälkeen kello soittamassa, mutta onneksi mulla on aika loppuun asti hiottu aamurutiini, niin ei kauan nokka tuhissut kun istuin jo autossa ja olin matkalla meidän treffipaikkaan, josta hyppäsin Ässän kyytiin. Ja ai että kun olikin kiva nähdä pitkästä aikaa. Höpistessä meni aika tosi nopsaan ja vaihdettiin isosti kuulumiset. Ja vaivat, jotka kyllä toisaalta on vähän kuin sama asia jos juoksijoista on kyse. Jossain vaiheessa matkaa havahduin, että jestas perkele, mulla ei ole lompakkoa mukana ollenkaan. Onneksi Ässä sanoi, että hän lainaa mulle fyrkat, jotta saan ostettua tiketin kisaan ja vieläpä bussilipun Tampereelta Valkeakoskelle. Huh. Tilanne selvitetty ja pääsen virallisesti juoksemaan. Oltiin hyvissä ajoin starttipaikalla ja kävin jälki-ilmoittautumassa. Siinä vaan oli jotain säätöä eikä korttimaksu onnistunut kun se korttimaksulaite oli jotenkin aivan jumissa. Mutta siitäkin selvittiin kun toimitsija lopulta antoi laskun. Joten huh toisen kerran. Pääsen virallisesti juoksemaan.
Mentiin siitä pukkariin laittamaan juoksuseppälät päälle ja teippasin jopa mun päkiät, jotta ne ei sais paskahalvausta. Sen verran toki ymmärsin jo reitistä, että pitäisi olla ainoastaan 5k'ish asfalttia, mutta noista päkiöistä ei koskaan tiedä missä vaiheessa päättävät, että nyt on hyvä aika ottaa pieni kipukohtaus (sesamluiden kiputila on diagnoosi). Kaikenlaista siellä pukkarissa sitten säädettiin sitä sellaista pre-race perushommaa ja pikku hiljaa sinne alkoi kerääntymään aika paljonkin hyväntuulisen oloisia naisia. Pyrittiin olemaan aika pitkälle sisätiloissa, koska ulkona sateli hieman vettä eikä haluttu kastautua kovin pahasti ennen starttia. Vietiin vaatepussukat kuljetukseen, jotta saadaan maalissa lämmintä päälle ja tietysti mentiin ottamaan viralliset kisakuvat, jonka jälkeen mentiin ravintolaan hetkeksi vielä odottelemaan. Sanoin siinä katsellessani ympärilleni, että täälläpä on aika hyvä fiilis, sellainen zen. Varmaan osaa jännitti aika paljonkin, mutta silti valloilla oli jokseenkin rauhaisa tunnelma. Itseäni ei jännittänyt tässäkään vaiheessa, joka oli tosi outoa.
Mentiin ulos varttia ennen starttia ja osallistuttiin oikein alkujumppaan ja kaikkea. Teki ihan hyvää moinen heiluminen hetki ennen lähtöä. Vähän ennen kuin alkujumppa oli ohi, sanoin Ässälle, että mä taidan kyllä mennä vähän taaemmas kun huomasin, että olen alle 4h "lähtöryhmässä". Eihän sillä periaatteessa väliä ole mihin asettuu, mutta menin kuitenkin ettei tarvinnut näiden nopeampien ohitella teiden tukkoa. Vaikkakin ensimmäiset 3k oli asfalttia, mutta kuitenkin.
Kauan en ehtinyt alle 5 tuntia "ryhmässä" olemaan kun kuului jo lähtölaukaus. En ollut tehnyt itselleni oikein mitään strategiaakaan matkan varrelle, vaan puhtaalla fiiliksellä meinasin mennä ja jos meinaa keulia, niin sitten koitan arvioida miten kauan sellaista jaksan ilman, että tulee noutaja liian aikaisin. Ensimmäisen kilometrin otin lämmittelyn kannalta, mutta sitten koitin päästä omaan rytmiin. Vaikka itsellä oli omat huoltohommat jatkuvasti mukana, niin otin huollot kiintopisteiksi ja matkan jaottajaksi. Se taktiikka toimi hyvin ja oli mukavasti jotain mitä odottaa. Reitti oli virkistävä ja mukavan monipuolinen. Asfalttia ainoastaan 5k koko reitistä, joka oli iso plussa. Oli mukavasti hiekkatietä, metsätietä, kuntoilupolkua ja mitäs muutakaan kuin metsäpolkuja <3 kyllä se vaan polkujuoksijan suun laittoi hymyyn väkisinkin kun kaarrettiin ihka oikeille poluille <3 Ei niin etteikö olisi muuten hymyilyttänyt, mutta kyllä ne polut sitten viimeistään laittoi hymyn huulille. Polut(kin) tosin oli niin pirun juostavia ettei niistäkään saanut hyviä tekosyitä miksi pitäisi kävellä. Monesti ajattelin matkan varrella, että tässähän pitää saatana juosta. Missä on kaikki mun tekosyyt jotta saisin hyvällä omallatunnolla kävellä. No, toki siis kävelin kuitenkin kun huomasin miten korkealla syke hakkaa tai kun tuli esim messevä ylämäki. Tai oikeastaan ylämäki ilman messevä etuliitettäkään :) Muistan ajatelleeni useasti reitin varrella, että olis tämä pitänyt arvata kun lähtee Ässän matkoille, niin joutuu juoksemaan. Toki onhan se niin, että mitä nopeammin juoksee sen nopeammin on perillä, mutta se ei juuri lohduta silloin kun sitä pitäisi toimia tuon mukaan. Jossain vaiheessa huomasin, että sormet on aivan turvonneet, joten otin suolaa. Ensimmäistä kertaa suola meni alas kuin vettä vaan, joten taisi olla oikea aika ottaa sitä suolaa. Jossain vaiheessa myös huomasin, että alkoi tulemaan kylmä, jonka päättelin johtuvan energiavajeesta kun aloin laskeskelemaan miten olen ottanut energioita ja totesin, että liian pitkä väli ollut. Heti kun sain paikattua vajetta hieman, niin alkoi taas olemaan sopiva.
Matka eteni ihan kivasti vaikkakin olin hämmentävän hiljaa. En siis pölissyt kenenkään kanssa ja kuuntelin vaan satunnaisia höpinöitä muiden toimesta. Tämä on siis mulle tosi outoa käytöstä. Yleensä höpisen tai edes heitän läppää muiden kanssa, mutta tällä kertaa olin tuppisuu. Mukavaa vaihtelua ja hauska huomata, että itsestäni löytyy tuollainen piirre myös lappu rinnassa toimiessa. Eli kaikki meni ihan hienosti kunnes jossain 20k tietämillä alkoi oikea nilkka (WTF) ja vasen polvi temppuilemaan. Tai ei temppuilemaan vaan sattumaan. En ollut venäyttänyt oikeaa nilkkaa vaikka se tuntuikin siltä ja luulin jo kuvittelevani kaiken. Harmi vaan ettei se kipu mennyt ohi, joten ei se kuvitelmaa ollutkaan. Se kipu vaan väistyi hieman vasemman polven ulkosyrjän kivun yltyessä. Hetkittäin laitoin kävelyksi ja tunnustelin, että mitäs vittua se polvi nyt kikkailee. Kokeilin myös "älä ajattele sitä" keinoa, mutta sekään ei jostain kumman syystä auttanut (go figure). Mietin pitkään, että näinköhän on järkevää risan polven kanssa nyt yrittää maaliin, mutta sitten pirun sarvet voitti ja päätin, että mehän mennään maalikaaren alta vaikka yhdellä jalalla pomppien. Jumalauta vuoden eka kisa, niin sitä en keskeytä. En en ja en. Varsinkaan kun olen Ässän matkoilla. Siinäpä yksi ihminen kenen edessä olen ottanut hienot kaksi lyhennettä plakkariin DNF (Helsinki City Marathon) ja DNS (Köln) enkä jumalauta meinaa noita badgeja enempää ottaa Ässän kanssa. Tämä mielessä purin vaan hampaita yhteen, puristelin käsiäkin nyrkkiin, päästelin vittua välillä saatanaa ja sinnikkäästi jatkoin matkaa. Ehkä ei ollut fiksua alamäkiä varsinkaan juosta kun meinasi silmät sumentua kivusta ja jalkakin meinasi lähteä lähes poikkeuksetta alta, mutta alamäkiä ei vaan kävellä! Ei ei ja ei. Oli todella tuskaisat 13k, mutta jotenkin ne kilometrit vaan karttuivat vaikka aika paljon jouduin kävelemään eikä tarvinnut enää etsiä tekosyitä kävelylle. Huoh. Viimeiset pari kilometriä tosin meni yllättävän hienosti kun odotin vaan, että saan lopettaa tällaisen hömpötyksen ja saan kahvia! Vihdoin se maali sieltä pöllähti vastaan ja kävelin Ikikuntoilijan perässä viimeiset 50m maaliin. Olen vieläpä tyytyväinen aikaan, joka oli 4:11:17. Ennen starttia ajattelin, että kyllä mulla varmaan sellainen 5h menee, mutta olikin mukava ylläri kun meni runsas 4h.
Laitoin Ässälle maalista viestiä, että vaihdan kengät ja laitan lämmintä päälle. Ässähän oli siis melkein tuntia ennen mua tullut maaliin ja siis huom, Ässällä myös jalkavaivaa ja silti tämä teräsnainen mennä jolkotti ihan hirmuista vauhtia! Ässä rokkaa! Haettiin kahvit ja selviteltiin miten me päästäisiin Valkeakoskelle auton luo. Hypättiin saunabussiin, joka vei meidät Tampereen linja-autoasemalle, josta hypättiin bussiin numero 51 joka vei meidät Valkeakoskelle. Ja tässä kohtaa pitää antaa iso tunnustus bussikuskille, joka otti meidät kyytiin vaikka heille ei käynyt kortti eikä lähettyvillä ollut automaattia kuultuaan että oltiin oltu juoksemassa. Sanoi, että voitte soitella aspaan ja pyytää sieltä tilinumeroa. Ihan parasta. Siinäpä timanttista asiakaspalvelua. Ja "huuteli" meille pysäkillä, että nyt olisi juoksijoiden pysäkki kun oltiin sanottu, että ollaan sitten ihan kahvilla missä meiän pitää jäädä pois. Ässä otti vielä hienosta mitalista kuvan Tehtaan Kentän parkkipaikalla, jonka jälkeen lähdettiin kohti Varsinaista Suomea. Ei oltu ajettu kuin muutaman minuutin, niin alkoi satelemaan vettä aika huolella. Eli meni ihan putkeen kelin puolesta tämä retki.
Vaikka polvi alkoi kiukuttelemaan, niin silti kokonaisuutena tämä reissu oli lifesaver. Todella mukava tapahtuma, ihan parasta seuraa (Ässä best), hyvää mieltä, lappua rinnassa ja kelikin oli juoksun ajan aivan optimi. Ja olen ylpeä siitä, että kahta kilometriä lukuunottamatta menin VK sykkeillä. Se ei tällaiselle haahuilijalle ole kisassakaan niin sanottu, että keskisyke jäisi VK:n puolelle :)
Sunnuntaina oli aivan hävyttömän aikaisin aivan hävyttömän lyhkästen yöunien jälkeen kello soittamassa, mutta onneksi mulla on aika loppuun asti hiottu aamurutiini, niin ei kauan nokka tuhissut kun istuin jo autossa ja olin matkalla meidän treffipaikkaan, josta hyppäsin Ässän kyytiin. Ja ai että kun olikin kiva nähdä pitkästä aikaa. Höpistessä meni aika tosi nopsaan ja vaihdettiin isosti kuulumiset. Ja vaivat, jotka kyllä toisaalta on vähän kuin sama asia jos juoksijoista on kyse. Jossain vaiheessa matkaa havahduin, että jestas perkele, mulla ei ole lompakkoa mukana ollenkaan. Onneksi Ässä sanoi, että hän lainaa mulle fyrkat, jotta saan ostettua tiketin kisaan ja vieläpä bussilipun Tampereelta Valkeakoskelle. Huh. Tilanne selvitetty ja pääsen virallisesti juoksemaan. Oltiin hyvissä ajoin starttipaikalla ja kävin jälki-ilmoittautumassa. Siinä vaan oli jotain säätöä eikä korttimaksu onnistunut kun se korttimaksulaite oli jotenkin aivan jumissa. Mutta siitäkin selvittiin kun toimitsija lopulta antoi laskun. Joten huh toisen kerran. Pääsen virallisesti juoksemaan.
Mentiin siitä pukkariin laittamaan juoksuseppälät päälle ja teippasin jopa mun päkiät, jotta ne ei sais paskahalvausta. Sen verran toki ymmärsin jo reitistä, että pitäisi olla ainoastaan 5k'ish asfalttia, mutta noista päkiöistä ei koskaan tiedä missä vaiheessa päättävät, että nyt on hyvä aika ottaa pieni kipukohtaus (sesamluiden kiputila on diagnoosi). Kaikenlaista siellä pukkarissa sitten säädettiin sitä sellaista pre-race perushommaa ja pikku hiljaa sinne alkoi kerääntymään aika paljonkin hyväntuulisen oloisia naisia. Pyrittiin olemaan aika pitkälle sisätiloissa, koska ulkona sateli hieman vettä eikä haluttu kastautua kovin pahasti ennen starttia. Vietiin vaatepussukat kuljetukseen, jotta saadaan maalissa lämmintä päälle ja tietysti mentiin ottamaan viralliset kisakuvat, jonka jälkeen mentiin ravintolaan hetkeksi vielä odottelemaan. Sanoin siinä katsellessani ympärilleni, että täälläpä on aika hyvä fiilis, sellainen zen. Varmaan osaa jännitti aika paljonkin, mutta silti valloilla oli jokseenkin rauhaisa tunnelma. Itseäni ei jännittänyt tässäkään vaiheessa, joka oli tosi outoa.
Mentiin ulos varttia ennen starttia ja osallistuttiin oikein alkujumppaan ja kaikkea. Teki ihan hyvää moinen heiluminen hetki ennen lähtöä. Vähän ennen kuin alkujumppa oli ohi, sanoin Ässälle, että mä taidan kyllä mennä vähän taaemmas kun huomasin, että olen alle 4h "lähtöryhmässä". Eihän sillä periaatteessa väliä ole mihin asettuu, mutta menin kuitenkin ettei tarvinnut näiden nopeampien ohitella teiden tukkoa. Vaikkakin ensimmäiset 3k oli asfalttia, mutta kuitenkin.
Kauan en ehtinyt alle 5 tuntia "ryhmässä" olemaan kun kuului jo lähtölaukaus. En ollut tehnyt itselleni oikein mitään strategiaakaan matkan varrelle, vaan puhtaalla fiiliksellä meinasin mennä ja jos meinaa keulia, niin sitten koitan arvioida miten kauan sellaista jaksan ilman, että tulee noutaja liian aikaisin. Ensimmäisen kilometrin otin lämmittelyn kannalta, mutta sitten koitin päästä omaan rytmiin. Vaikka itsellä oli omat huoltohommat jatkuvasti mukana, niin otin huollot kiintopisteiksi ja matkan jaottajaksi. Se taktiikka toimi hyvin ja oli mukavasti jotain mitä odottaa. Reitti oli virkistävä ja mukavan monipuolinen. Asfalttia ainoastaan 5k koko reitistä, joka oli iso plussa. Oli mukavasti hiekkatietä, metsätietä, kuntoilupolkua ja mitäs muutakaan kuin metsäpolkuja <3 kyllä se vaan polkujuoksijan suun laittoi hymyyn väkisinkin kun kaarrettiin ihka oikeille poluille <3 Ei niin etteikö olisi muuten hymyilyttänyt, mutta kyllä ne polut sitten viimeistään laittoi hymyn huulille. Polut(kin) tosin oli niin pirun juostavia ettei niistäkään saanut hyviä tekosyitä miksi pitäisi kävellä. Monesti ajattelin matkan varrella, että tässähän pitää saatana juosta. Missä on kaikki mun tekosyyt jotta saisin hyvällä omallatunnolla kävellä. No, toki siis kävelin kuitenkin kun huomasin miten korkealla syke hakkaa tai kun tuli esim messevä ylämäki. Tai oikeastaan ylämäki ilman messevä etuliitettäkään :) Muistan ajatelleeni useasti reitin varrella, että olis tämä pitänyt arvata kun lähtee Ässän matkoille, niin joutuu juoksemaan. Toki onhan se niin, että mitä nopeammin juoksee sen nopeammin on perillä, mutta se ei juuri lohduta silloin kun sitä pitäisi toimia tuon mukaan. Jossain vaiheessa huomasin, että sormet on aivan turvonneet, joten otin suolaa. Ensimmäistä kertaa suola meni alas kuin vettä vaan, joten taisi olla oikea aika ottaa sitä suolaa. Jossain vaiheessa myös huomasin, että alkoi tulemaan kylmä, jonka päättelin johtuvan energiavajeesta kun aloin laskeskelemaan miten olen ottanut energioita ja totesin, että liian pitkä väli ollut. Heti kun sain paikattua vajetta hieman, niin alkoi taas olemaan sopiva.
 |
| Huoltopisteillä loistavat opasteet ja bannerit |
Laitoin Ässälle maalista viestiä, että vaihdan kengät ja laitan lämmintä päälle. Ässähän oli siis melkein tuntia ennen mua tullut maaliin ja siis huom, Ässällä myös jalkavaivaa ja silti tämä teräsnainen mennä jolkotti ihan hirmuista vauhtia! Ässä rokkaa! Haettiin kahvit ja selviteltiin miten me päästäisiin Valkeakoskelle auton luo. Hypättiin saunabussiin, joka vei meidät Tampereen linja-autoasemalle, josta hypättiin bussiin numero 51 joka vei meidät Valkeakoskelle. Ja tässä kohtaa pitää antaa iso tunnustus bussikuskille, joka otti meidät kyytiin vaikka heille ei käynyt kortti eikä lähettyvillä ollut automaattia kuultuaan että oltiin oltu juoksemassa. Sanoi, että voitte soitella aspaan ja pyytää sieltä tilinumeroa. Ihan parasta. Siinäpä timanttista asiakaspalvelua. Ja "huuteli" meille pysäkillä, että nyt olisi juoksijoiden pysäkki kun oltiin sanottu, että ollaan sitten ihan kahvilla missä meiän pitää jäädä pois. Ässä otti vielä hienosta mitalista kuvan Tehtaan Kentän parkkipaikalla, jonka jälkeen lähdettiin kohti Varsinaista Suomea. Ei oltu ajettu kuin muutaman minuutin, niin alkoi satelemaan vettä aika huolella. Eli meni ihan putkeen kelin puolesta tämä retki.
Vaikka polvi alkoi kiukuttelemaan, niin silti kokonaisuutena tämä reissu oli lifesaver. Todella mukava tapahtuma, ihan parasta seuraa (Ässä best), hyvää mieltä, lappua rinnassa ja kelikin oli juoksun ajan aivan optimi. Ja olen ylpeä siitä, että kahta kilometriä lukuunottamatta menin VK sykkeillä. Se ei tällaiselle haahuilijalle ole kisassakaan niin sanottu, että keskisyke jäisi VK:n puolelle :)
Kommentit
Lähetä kommentti