Nuts Ylläs Pallas 55k 14.7.2018

Minä olen nyt ultrajuoksija! Pakkohan se oli tällä aloittaa tämä postaus. Milläs muutenkaan. Päällimmäisenä ajatuksena, että olipahan kisa. Tuntuu, että siitä on jo tosi pitkä aika vaikka se oli ainoastaan muutama päivää sitten. Tästä postauksesta tulee pitkä, joten otahan hyvä asento, hae kahvia ja tee sitten jotain muuta kuin luet tätä :)

EPILOGI

Menin aika syvissä vesissä Karhunkierroksen jälkeen kun hukkasin kisamojon johonkin Kuusamon poluille. Se oli suorastaan perseestä ja söi naista aika urakalla. Pahimpaan mahdolliseen paikkaan tuli moinen mojonotkahdus, koska edessä oli viimeistelytreenit kauden päätavoitteeseen eikä muijaa napannut kisat yhtään. Siis oikeasti, ei yhtään. 0%. Ilmoitin tästä hyvissä ajoin koutseille saatesanoilla, että seuraavalla jaksolla joutuvat ihan tosissaan tsempparin rooliin ja tarvitsen paljon tukea, että laiva kääntyy taas oikeaan suuntaan. En ole yhtään tottunut siihen, että mun pää prakaa, joten otti vähän koville. Siitä syystä ostin myös uudet lenkkarit Altra Torin IQ, koska mikäpä muukaan olisi varusteurheilijan ja datafriikin ratkaisu mentaalipuolen ongelmiin kuin uudet tossut. Tossut ja kimppatreenit Juuson kanssa saivat pikku hiljaa nostettua fiilistä. Juuso ihan vaan patistamalla mua kovempiin suorituksiin (omalla lempeällä otteellaan) ja höpisemällä Pallaksen kisasta. Käytiin myös reittiprofiilia läpi ja muutenkin kisajuttuja. Aloin jopa odottamaan kisaa jo pari viikkoa ennen, joka oli pienoinen ihme. En tosin ehtinyt ihan hirveästi miettiä koko juttua, koska aloitin uudessa työpaikassa kesäkuun puolessa välissä, joka vei ja vie paljon aivokapaa kun on hirveästi opeteltavaa. Eli vähän jopa pääsi kisa yllättämään kun se tulikin sieltä niin nopeasti vastaan.

NUTSEILU

Pidin keskiviikon jo lomapäivänä, joka vietettiin tyttären kanssa tramppapuistossa. Muutenkin otin lunkisti ja pakkailin kamoja. Torstaina aamulla matka alkoi junalla Turku-Tampere-Oulu-Rovaniemi. Ja Rovaniemeltä sitten matka jatkui kisabussilla Ylläkselle. Ilmoittauduin kisakeskuksessa Niinan palvelukseen ja jäin siihen auttelemaan kunnes sain kyydin majapaikkaan. Majapaikasta löytyi ihanasti vapaa sänky Sannan huoneesta ja vaikka uni ei kauhean hyvin tullutkaan, niin yllättävän virkeästi heräsin perjantaina. Syötiin aamupala ja lähdettiin sitten kisakeskukseen. Siellä oli jo tohina päällä ja liityttiin joukkoon iloiseen. En oikeastaan edes muista mitä siinä itse puuhastelin, mutta varmaan vähän kaikkea mitä kulloinkin tarvittiin. Kl 11 aukesi sitten kisakeskus ja toivotettiin juoksijat tervetulleeksi peremmälle. Olin aluksi jakamassa 55k numeroita ja onneksi ihana Janna tuli myös siihen aikaa hakemaan numeroaan, niin sain sen hänelle antaa. Jossain vaiheessa huomasin, että meillä on ihan hiljaista mutta varustetarkastuksessa iso jono. Menin sitten siihen auttelemaan ja siihen jäin sitten koko loppuajaksi. Tykkään kovasti siitä hommasta kun ehtii mukavasti höpistä ja toivottaa tsemppejä. Jos viime vuonna KK:lla oli suurimmat puutteet pilleissä, niin nyt oli kyllä ehdottomasti elastinen tukiside hylkylistan kärjessä. Ihan hienosti tosin jengi tuon otti vastaan eikä suurempia kiukunpuuskia esiintynyt. Muistin myös hiljaisena hetkenä käydä tarkistuttamassa omat kamat ja hakemassa oman numeron. Myös ostamassa geelit. Ja sukat. Taas. Ne kun unohtui himaan. Taas. Ostin myös Buffin kevyen lippiksen, joka onkin ollut hakusessa jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa.








Varustetarkastus in action

Kävin myös katsomassa 30k+134k lähdöt ja 30k miesten kolmen parhaan maaliintulon. Jere Pajunen se sieltä kaartoi ihan mielettömään aikaan maaliin ja näytti kaikkensa antaneelta, jota varmasti olikin. Muistutteli kaikkia 55k juoksijoita, että paljon vettä mukaan. Kyllä hattua nostan kaikille perjantain juoksijoille. Se keli oli aivan hirmuinen! Meillä 55k juoksijoilla keli oli huomattavasti maltillisempi. Valitettavasti en pystynyt ihan loppuun asti olemaan hommissa vaikka mieli tekikin. Piti kuitenkin siirtää ajatukset jo omaan urakkaan ja menin kyydillä takaisin majapaikkaan joskus vähän yli 21. Kävin suihkussa, laittelin juoksuliiviä minttiin ja pakkasin kamoja, koska majapaikan vaihto oli edessä seuraavana päivänä. Sitten vaan söin iltapalaa ja höpistiin muiden paikalla olevien kämppisten kanssa. Yritin mennä suht ajoissa nukkumaan, koska seuraavana päivänä odotti iso urakka. Uni tuli kyllä ihan roogeristi, mutta heräilin turhan usein, joten uni oli aika rikkonaista.

30k startti

30k miesten voittajatrio


KISAPÄIVÄ

Kisapäivänä kämppikset lähti puolisen tuntia ennen mua ja itse jäin odottamaan Jannea ja Mikaa keiden oli määrä tulla hakemaan mua kl 8:10 Otsonpesältä. Ja tulivat myös. Kivasti meni se vähän vajaan tunnin ajomatka höpistessä kundien kanssa niitä näitä. Olivat myös menossa juoksemaan ensimmäistä ultraansa, joten siinä "jonkun Teron autossa" oli kolme ultraneitsyttä matkalla kohti tuntematonta. Pallakselle kun tultiin, kävin nakkaamassa mun kamat hetkeks kisateltalle ja huikkasin Niinalle, että tuun jossain vaiheessa pistelemään ne noihin rullakkoihin. Menin aamupalalle hotellille ja otin rennosti. Tosin, siinä vaiheessa sitten alkoi jo jännittämään, koska ehdin vihdoin hieman ajatella tulevaa. APUA. Mitä helvettiä mä täällä teen ja yritin miettiä mahdollisia syitä jälleen miksi mä EN menisi viivalle. En tarpeeksi vakuuttavia selityksiä keksinyt, joten piti mennä sitten laittamaan juoksuvaatteet niskaan ja juoksukamat muutenkin valmiiksi. Siellä hotellin vessassa niitä sitten säädin kun kuulin ihanan pirteän tutun äänen. Jannahan se siellä <3 meidän piti laittaa viestiä jotta nähdään, mutta menikin kivasti tuolla tavalla yllärinä. Nakkasin kamat vielä rullakkoon, joka ne vei Hettaan ja Janna haki GPS:n (joka oli tosi hauska juttu, koska juoksuposse sai seurattua Jannan matkaa tarkasti) samasta paikasta. Siinä sitten kulutettiin aikaa ja kun tuli aika siirtyä viivalle, niin meinasi iskeä jälleen se tuttu "mä haluan kotiiiiiiiiin" paniikki. Janna sanoikin ettei ole koskaan nähnyt mua noin totisena :D Jännitti ihan hulluna.




GAME ON

Mutta se jännitys häipyi heti kun startattiin. Se on ihan uskomatonta. Olin tutkinut reittiprofiilin, mutta jostain syystä suurin osa infosta oli karannut jonnekin. Ei tosin se, että ensimmäinen nousu on samankaltainen viime vuoden Ylläksen kanssa eikä sillä tavalla päässyt yllättämään rankkuudellaan. Se mäki meni ihan ookoo kuten muutkin ylämäet. Ei ole mennyt Juuson kanssa viettämäni hetket Jättärillä hukkaan. Tajusin jopa välillä korjata asentoa kun huomasin, että alkaa muija lyhistymään etukenoon ja heti helpotti kun sen tajusi korjata. Kyllähän toki parannettavaa on ylämäessä, koska hitaasti menen, mutta kertaakaan ei pysähdytty, joka oli oma tavoitekin. Samalla kaavalla menin KK:n, joka oli tosi toimiva. Mutta kaikki se kipuaminen oli kyllä kaiken arvoista. Maisemat oli jotain aivan mahtavia. Mä sitten diggaan ihan hulluna juuri tuollaista karua maisemaa, jossa näkee kauas. Ja nyt oli ihanan selkeä ilma, niin tosiaan näki pitkälle.





Me ei oltu Jannan kanssa sovittu muuta paitsi sen, että ollaan startissa kimpassa, mutta ihanasti meni vauhdit yhteen ja mentiin koko matkan yhdessä. Saatiin vuorotellen vähän vetoapua toisiltamme. Vaikka ne ensimmäiset 25k tuntuikin edistyvän vähän hitaasti, niin pidettiin hyvä fiilis yllä ja koitettiin olla positiviisia. Sen olin päättänyt jo etukäteen, että tulen olemaan suorastaan rasittavan positiviinen tällä reissulla. Tätä en antaisi mun pään voittaa. Uhkailin myös perjantaina, että soitan koutseille jos tulee niin vaikea hetki, että mietin keskeyttäväni. Normaalisti kuulemma pitäisi DNF lupa hakea kirjallisena, mutta sain nyt näin poikkeuksellisesti luvan hakea sitä puhelimitse jos sikseen tulee :D Mutta en todella aikonut kovin helpolla soittaa enkä kyllä soittanutkaan. En usko, että olisin soittanut edes ilman Jannaa.

Kuva: @allaboutlapland

Kuva: Janna

Vihdoin tuli ensimmäinen huolto vastaan, jossa tällä kertaa menikin varmaan pisimpään mitä on ikinä mennyt huollossa. Mutta tosin, täytin mun lötköt urkkajuomalla ja rakon vedellä + yritin vähän sipsejä syödä ja banskunkin vetäisin. Juomapullojen täyttöä en ikinä olekaan kisassa tehnyt. Mutta nyt tein, koska join tosi hyvin matkalla. Jee. Hyvä minä. Otin myös suolatabuja ainakin 2kpl alkumatkalla ja varmaan 3kpl loppumatkalla ellei jopa 4. Geelejä tietysti säännöllisesti 30-40min välillä. Tosi hyvä minä. Energian kanssa ei muutenkaan ollut mitään ongelmia matkan varrella. Mitä nyt mun rakon letku siirtyi hieman paikoiltaan parikin kertaa ja Janna sitä paineli kohdilleen, että sain hörpittyä vettä. Hienosti meni energiat siis perille ja myös suolatasapaino taisi olla kunnossa, koska sormien turvotusta ei esiintynyt kuin vähissä määrin. Jee jee. Rok rok.

Kuva: Janna

Tunkkaa tunkkaa (kuva: Janna)

Kuten sanottua maisemat oli aivan upeat. Rakkaa ja kiveä ja teknistä polkua riitti. Itse pidän teknisestä polusta paljon ja juuri tuollaisesta kivikkoisesta. En niitä ihan uskaltanut päästellä, vaan aika paljon piti kävellä kohdissa jossa sitä oli paljon. Jossain vaiheessa tosin mentiin suht pitkä pätkä juosten kun ei ollut kovin paljon kivikkoa ja siinähän vaiheessa sitten päätin käydä katsomassa tilanteen vähän lähempää. Ihan sieltä maan tasolta. Tuloksena kaunis kuvio vasemmassa sääressä ja osumat kummassakin kämmenessä. Ei muuta kun kämmeniin purskotin vettä ja yritin vähän putsata jalkaa, mutta koska jalat toimisi vielä ihan hyvin, niin ei muuta kuin matka jatkuu. Kyllähän sitä siinä hiukan särki, mutta koska takana oli jo 37'ish km, niin päätin olla välittämättä. Otin Team Tuskamatkojen support version. Tuo on siis juoksuposselaisten Ässän ja Lehtoskan hieno konsepti, jossa kisoissa aina sattuu ja tapahtuu. Yleensä sattuu enemmän kuin tapahtuu. Kokeilin sitä tällä tavalla kevyesti enkä kyllä voi sanoa suosittelevani :)

Siellä oli vähän kiveä

...ja kiveä

...ehkä myös vähän kiveä

Säihkysääri, tämän kesän varma muoti-ilmiö

Vähän tuon jälkeen eli 39k kohdalla juhlistettiin Jannan kanssa mun etappia, joka oli suurimmat kilsat evö. Siitä vähän eteenpäin juhlittiin mun ekaa maraa, jonka jälkeen siirryttiin juhlimaan mun ultraetappia. Suurta juhlaa ja oli ihana jakaa se Jannan kanssa. Vaikka alkoi matka tuntumaan jaloissa, niin mitään suuria vaikeuksia ei vielä ollut. Tosin, se toinen huolto ei vaan tuntunut tulevan vastaan vaikka mitä tekisi tai miten kovaa juoksisi. Pyhäkerolta lasketeltiin kyllä ihan kivaa juostavaa polun ja tien sekoitusta alas, niin sai jalat vähän levätä. Yritin ottaa tosi rennosti etten enää siinä vaiheessa ennen pelättyä tiepätkää pistelisi jalkoja ihan jumiin. Sieltä se huolto sitten kuitenkin kömpi vastaan pitkospuiden ja pikku metsäpolkujen jälkeen. Sen paikkaa oli kuulemma siirretty ja siitä oli kuulemma ollut Hannukurun huollossa joku infokin. Oltiin jo sovittu etukäteen ettei todella hengata huollossa kauan ja itsekin täytin vaan yhden lötkön urkkajuomalla + söin banskun. Muuta ei tarvittu. Jatkettiin matkaa ja sehän oli sitten hiekkatien aika. Käveltiin ihan rauhassa alku ja aterioitiin rauhassa. Aika pian siitä kuitenkin päätettiin laittaa hölkäksi. Alkoi kyllä jalat painamaan ihan tosissaan, mutta päätettiin, että pidetään hidas tasainen vauhti, niin kyllä se siitä. Ja se olikin tosi hyvä taktiikka. Ei siinä isoja mäkiä ollut, mutta suurimman osan niistä "ylämäistä" käveltiin. Olihan siitä kuitenkin vielä yli 10k maaliin, joka ei ole pieni juttu enää noiden kilometrien jälkeen. Yritettiin ottaa jotain kundia peesiin ja lähtikin hetkeksi hölkälle, mutta jossain vaiheessa sanoi (iloisesti), että hän ei kyllä jaksa... nähdään maalissa. Ötökät alkoivat olemaan ihan todellinen vaiva jo tässä vaiheessa ja pisti ihan tosissaan **tuttamaan. En tiedä mitä ne nyrkin kokoiset (ei paljon liioiteltuna) mustat eliöt oli (paarmoja?), jotka jossain vaiheessa yrittivät ihan varmasti syödä multa silmän. Tai sitten yritti syödä kasvot. Olen joka tapauksessa varma, että murha taisi olla ötkömönkiäisillä mielessä. Tai sitten haisin raadolta ja luulivat, että olen jo kuollut. Sekin voi olla.

Tyypistä tuli maratoonari

En tiedä mitä tässä tapahtuu :D

Jannan perhe oli ihanasti vastassa siinä kohdassa kun hiekkatie vaihtui asfaltiksi. Tyttäret oli askarrellut ihanan kyltin ja kannustus oli huikeaa. Tuli vähän huono omatunto, kun patistin Jannaa ettei voi pysähtyä kun täytyy jatkaa, mutta ihanasti perhe vielä autolla pääsi siitä ohi kannustamaan äitiä. Ja siitä alkoi sitten elämäni pisimmät kilometrit. Arvasin jo kyllä etukäteen, että vaikeaa tulee olemaan, mutta en kyllä olisi osannut kuvitella miten tuskaisaa se olikaan. "Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin...". Kertoohan tuon jo Puolikuukin. Jossain vaiheessa napattiin tuskaisaan peesiin Johanna, joka näytti siltä, että tarvitsee hieman kannustusta matkalle. Ja kukapa nyt ei. Tuohan on ihan brutaali tuo asfalttipätkä. Ei se ole ihmisen hommaa juosta sitä. Varsinkaan aikasempien maisemien jälkeen. Ja muutenkaan. Ei ole ikinä sattunut niin paljon jalkoihin juostessa kuin tuolloin. Käveltiin pieniä pätkiä, mutta siinä oli vaan sellainen, että kävely sattui jos mahdollista vieläkin enemmän. Ja itselläni oli se juoksusta kävelyyn vaihtaminen todella tuskaisaa. Tuntui ettei homma edisty YHTÄÄN vaikka ei meidän vauhti nyt mikään hirveän huono ollut jos kohta ei mikään hyväkään. Johanna jättäytyi jossain vaiheessa kävelemään ja me jatkettiin matkaa juosten. Jos sitä nyt juoksuksi voi sanoa. Kait sitä voi. Ehkä. En ole vielä päättänyt. Mutta oli se ihan helvetin hienoa nähdä maalikaari. Ja tietää, että kohta saa pysähtyä. Ei tarvitse enää. Viimeisen 100m juostiin "täysillä". Minä edellä ja Janna tyttärineen pari sekuntia perässä.

Kuva: @onevisionfi

Sain ihanalta toimitsijakaverilta Sanna-Katriinalta mitalin kaulaan ja ennen kaikkea ison halin. Se tuli tarpeeseen. Kiitos siitä! Sitten kun tajusin päästää Sanna-Katriinasta irti, niin mentiin Jannan kanssa syömään lohisoppaa. Pistettiin tietysti juoksuposselle heti viestiä ja kimppakuvaa, koska he olivat tietysti siellä jännänneet ja eläneet mukana! Juoksuposse <3 Johanna kävi vielä kiittämässä kun otettiin hänet asfaltilla kyytiin ja häneltäkin vonkasin halauksen. Olin halailutuulella näemmä.



Pikku hiljaa siitä sain kerättyä itseni sen verran, että lähdin hakemaan kamoja ja törmäsin siinä samassa Janneen ja Mikaan, joista kummankin kisa oli mennyt tosi hyvin. Varsinkin Mika oli painellut reitin läpi aivan mahtavassa vähän runsaan 7h ajassa. Loistavaa duunia kundit. Hain tosiaan kamat kun ihana Perhe Aksela majoitti mut seuraavaksi yöksi. Mulla olisi ollu joku mesta siinä koululla, mutta olihan se aivan ihanaa mennä mökkiin ja saatiin siellä vielä käydä kisaa läpi. Saunottiin ja ihasteltiin vesikelloja :) Eturessut oli kyllä tosi arat, mutta se mikä yllätti oli selkäkipu. Silloin illalla. Lienee syytä tehdä jotain yläkropan treeniäkin... edes joskus... tuo kertoo paljon mun todella lihaksikkaasta yläkropasta jos se ei edes tuota juomaliivin painoa kestä :D Nukuin tosi hyvin ja Janna ehti jo puuhastelemaan mulle aamupalaa pöytään kun olin vasta laittelemassa kamoja matkustuskuntoon. Syötiin siinä aamupalaa, jonka jälkeen Jannan mies heitti mut vielä Lapland Hotel Hetan pihalle josta lähti kisabussi Rovaniemelle. Hengailin Rovaniemen juna-asemalla kevyet 6h, koska en jaksanutkaan lähteä kaupungille, mutta vihdoin juna lähti kohti Tamperetta. Otin oikein makuuvaunusta paikan ja olikin ihan luksusta. Ihan parasta. Sain jopa nukuttua sellaiset runsaan 4h. Vau. Vaihdoin vielä Tampereella junaa ja Turussa mua vastassa oli ihan oma mies <3 Lähdin siis Hetasta su kl 9:45 ja kotona olin ma kl 8:15. Piiiiitkä päivä, mutta mikäs siinä.

Rovaniemen asema

Makuuvaunu


OSCAR PUHEET

Janna: ei riitä sanoja kertomaan miten kiitollinen olen sulle ja sun perheelle kaikesta <3

Sanna-Katriina, Juhana, Jarkko, Niina, Jenna, Eppu, Karkki, Karo, Sanna, Janne, Mika ja te kaikki muut: olette ihan huikeita ja kiitän kaikista tsempeistä jotka sain. Erityiskiitos menee Sanna-Katriinalle (piti googlata sinut, koska en huomannut edes kysyä nimeäsi) kenen kanssa höpistiin koko perjantai päivä ihan huolella. Ja joka antoi iiiiiison halin maalissa. Olet ihana.

Juuso ja MP: en olisi tänne lähtenyt ilman teitä ja teidän huikeaa tsemppausta. Juuso teki ihmeitä ja hoiti mun pään kisakuntoon. Valmennus on muutenkin ensiluokkaista ettekä taida musta eroon päästä ihan äkkiä.

Juoksuposse: tiedätte mitä te mulle merkitsette!

Perhe, siskot, ystävät: ihan parhaita ja rakkaus on suurta!


Kommentit

  1. Onnea ultraaja!!! Huima veto ja ihana kisarapsa. Toivottavasti törmätään taas jossain. Oli kyllä niin kiva tutustua suhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! Toivottavasti tosiaankin törmätään ja oli todella kiva tutustua! Kuten ehkä huomaa blogipostauksestakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nuts Karhunkierros 31k 26.5.2018

Bodom Night & Bodom Trail 12k 4.-5.5.2018