Helsinki City Marathon 12.8.2017 (DNF)

Nyt on sitten aika kirjoittaa tästä suuria tunteita herättäneestä ensimmäisestä maratonista. Tai sen yrityksestä. Olipa aikamoinen kokemus enkä olisi ihan tuota odottanut. Luulin että fysiikka kestäisi, mutta pään kanssa saattaa olla tekemistä. Mutta siihen palaan tuonnempana. Aloitanpa alusta.

Lähdin 9:12 bussilla Kaarinasta kohti Helsinkiä ja heti bussipysäkillä oli nainen, joka kysyi olenko menossa HCM:lle. Minulla ensimmäistä kertaa FMR:n takki päällä kisoissa, joten siitä ehkä osasi arvata mihin olen matkalla. Höpistiin siinä muutama sana lähinnä kelistä ja tekikin hyvä päästä juttelemaan. Siinä vaiheessa jo jännitti aika isosti. Bussissa yritin tankkailla urkkajuomaa ja vetäisin aamupalasmoothien. Pelipaikalla olin 11:30 ja kävinkin heti hakemassa numerolapun, jotta pääsen rauhassa vielä hengailemaan. Söin vielä puolenpäivän jälkeen puuroa ja join smoothien. Ja join hyvin vielä. Lähdin hyvissä ajoin myös jo varustesäilytyksen lähettyville ja siellä futiskentällä istuskeli mukavasti jo porukkaa. Itsekin parkkeerasin siihen ja selailin rauhassa somet läpi ja viestittelin juoksuposselle ja siskoille. Hyvä fiilis oli vaikka jännitti ja odotti vaan, että pääsis jo juoksemaan. Juoksupossen Ässä tuli kahden maissa siihen myös ja aika menikin mukavasti höpistessä.


Oikealle olisin halunnut kääntyä juoksun lopussa
Tänne olisin halunnut juosten kaartaa
Lähdettiin hyvissä ajoin lähtöalueelle, jossa alkoikin olemaan ihan mukavasti porukkaa. Läpyt vielä annettiin ja sitten itse lähdin sinne 4:45 kohdille ja Ässä 4:00. Jännitys alkoi tiivistymään vaikka näkyi paljon iloisen näköisiä ihmisiä. Hyvällä fiiliksellä oltiin vaikka keli oli haastava. Itsekin olin siis tosi hyvällä pössiksellä ja jännityksellä odotin mitä tuleman pitää. Missä se seinä on vastassa ja miten siitä selviän.

Lähtöön 10 min tai vastaavaa
Sitten vihdoin saatiin lupa lähteä. Hyvin pääsi ruuhkasta huolimatta lähtemään sitä omaa vauhtia, joka oli 6:45. Yritin pitää tuosta kiinni vaikka en ollut niin nuukana sen kanssa ja koitin vähän katsoa että syke pysyisi myös hiukan aisoissa. Hyvin onnistuinkin vauhdinjaossa vaikka väkisinkin hidastui: ensimmäisen kympin ka oli 6:47 min/km eli ihan hyvin, seuraavan kympin 6:50 min/km, sitten 6:55 min/km ja loput 8k meni 7:25 min/km. Hyvällä fiiliksellä menin (ainakin 15k asti) ja noudatin nesteytys/geelisuunnitelmaa orjallisesti. Ja se puoli menikin tosi hyvin. Missään vaiheessa ei tullut ongelmia nestehukan tai sen suuremmin lämmön takia. Vaikka oli se tuskaa kun oli niin kuuma. Onneksi tuuli välillä kivasti, joka viilensi.

Reitin varrella oli tosi hyvin kannustajia, joka oli kyllä ihan sairaan mukavaa. Annoin läpyt jokaiselle lapselle, joka käsi ojossa reitin varrella odotti ja huuteli tsemppauksia. Hymyilin myös jokaiselle kannustajalle, joka huuteli tsemppejä ja kiitin. Kyllä kannustajat vaan tuo voimaa. Eli kiitos ihan kaikille kannustajille! Olette arvokkaita.

Sitten ihan parasta oli myös Ice power pisteellä kylmäsuihke. Ihanat ihmiset ketkä suihkuttivat Ice poweria pohkeisiin ja oikeastaan mihin vaan mihin pyysi. Itse pyysin pohkeisiin kun halusin estää niiden kikkailun. Teki hyvää tuollaiset suihkutukset.

Vielä on hyvä fiilis ja vierellä näkyy mies kenen kanssa vaihdeltiin sanattomasti vetovuoroja ihan loppuun asti
Kuvakaappaus videosta
15k kohdalla polvessa tuntui hieman, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää ja saavani sen tekniikkaan keskittymällä häviämään. Eihän minulla koskaan aiemmin ole ollut mitään vaikeuksia polvien kanssa, niin ajattelin, että ne nyt vaan jotain ilmoittelee. No, ilmoittelivathan ne. Puolikkaan jälkeen alkoivat muistaakseni todelliset vaikeudet ja muistan ihmetelleeni mites lonkat, lonkankoukistajat ja polvet reistailee näin paljon. Olin jo siinä vaiheessa ihmeissäni kun fysiikka alkoi pettämään. Tai ei vielä siinä vaiheessa pettämään, mutta luulin, että juuri fysiikka kestäisi. Oli todella epämukava juosta, mutta vielä siinä vaiheessa ajattelin ainoastaan, että tämä on ihan päätöntä hommaa. Siis koko juoksuhommat. Ei sitten mitään järkeä. Pienintäkään. Ei varsinkaan katumaratonissa. Muistan myös tuumailleeni, että onneksi tämä tulee nyt koettua, niin enää ei tarvitse. 30k jälkeen pistin suosiolla hetkittäin kävelyksi ja kaikki pienimmätkin ylämäet oli käveltävä.

Geeliä nassuun ja matka jatkuu
Hetken oli keli juuri eikä melkein optimi kun aurinko ei enää paistanut ja ilma oli hieman viilentynyt. Ajattelin, että aika ihana keli. Katsoin taivaalle ja totesin, että ai miten mukavaa, kohta varmaan alkaa satamaan. Ja näin teki myös. 34k kohdalla tosiaan alkoi satamaan ja olin ensin ihan että tosi kiva kun alkoi satamaan. Niin. Se fiilis sitten meni tyyliin 10 sekunnissa ohi, koska sadehana aukesi ihan tosissaan. Vettä tuli kuin saavista ja kadut lainehti ihan tosissaan. Sekunneissa olin ihan läpimärkä. Puukin oli kaatunut juoksuväylälle ja jonkun poloisen auto oli jäänyt sen alle. Jos aiemmin oli ollut tosi kuuma, niin nyt tuli kylmä. Oli jopa hieman vaikeuksia hengittää kun kylmää vettä kaadettiin niskaan ja ihan joka paikkaan :) ei voi sanoa etteikö olisi virkistänyt, mutta hieman oli kyllä tekemistä, että sai pidettyä huumorinkukan kukkimassa. Naureskelin siinä jollekin, että vähempikin olisi riittänyt :D Nauratti myös kun joku mimmi yritti väistellä vesilätäköitä. Ihan kuin kengät eivät olisi jo kastuneet :) myrskykään ei siis lannistanut. Ei sinne päinkään. Olin silti tyytyväinen, että jonkun ajan kuluttua suurin myrsky laantui pieneksi vesisateeksi.

37 kohdalla jouduin hetken klenkkailemaan kun polvi ilmoitteli itsestään vähän isommin ylämäessä. Vaikka siis kävelin. Pystyin kuitenkin jatkamaan juoksua, koska ajattelin, että jumalauta nyt viedään niin viimeisiä ettei tosikaan. Ja olen selvinnyt helteestä ja myrskystä ja kolotuksista. 38 huoltopisteellä nappasin geelin ja otin vettä. Siinä kohtaa kun laitoin kävelyksi polvi heitti ihan oudoksi. Sattui tosi lujaa ja tuumasin, että no josko se vähän vähemmän sattuisi kun juoksee. Otin muutaman juoksuaskeleen ja irvistin kivusta. Tuntui että jalka lähtee alta. Kävelin ja tuntui että lähtee silläkin tavalla alta. Yritin taas juosta vaan todetakseni, että kipu on hirvittävä. Kävelyssäkin kipu oli hirvittävä. Yritin vielä pari kertaa (n 200 metrin matkan) kunnes purskahdin itkemään ja totesin, ettei voi olla totta. Joudun keskeyttämään. Sitä pettymyksen määrää ei voi sanoin kuvailla. Itkin kuin lapsi. Myös silloin kun kävin kysymässä toimitsijalta, että mistäs ne raatokyydit lähtee. Oli tosi mukava mies ja soitti johonkin ja kyseli lisäohjeita. Kyseli, että pääsenkö takaisin huoltopisteelle josta lähtee raatotaksi. Sanoin, että klenkkaan sinne jotenkin enkä edes tajunnut kiittää olkapääaputarjouksesta. Itkin koko matkan sekä pettymyksestä että kivusta, mutta enemmän ensiksi mainitusta. Juoksijoita tuli vastaan ja kuulin monelta "oijoi", "aijai", "eikä" lausahduksia. Olivat aidosti pahoillaan.

Hyppäsin huoltopisteeltä raatotaksin kyytiin ja onneksi taksissa oli etupenkillä tyttölapsi, joten jäi kiroilut pään sisäiseksi. Pärisin vaan ääneen jotain harrastuksen vaihtamisesta ristipistoon tai johonkin mikä ei mene niin tunteisiin. Taksista klenkkasin ensiapupisteelle joka oli alakerrassa, mutta mukavaa kun toimitsija tuli rappusiin mukaan saattamaan ja varmistamaan, että pääsen rappuset alas. Vaikeaa se oli, mutta selvisin. Ensiapupisteellä minua hoiti mukava nainen, joka jesarilla heitti polven ympärille jääpussin. Nakkasi myös kipulääkkeitä naamariin. Sanoi kipupisteen olevan juoksijan polveen viittaavaa. Klenkkasin siitä sitten maalialueen läpi (joka oli tuskaa) varustesäilytyksestä hakemaan lämmintä päälle.

Tulivat sitten ottamaan kuvaa kun klenkkaan maalialueen läpi. Ei kovin onnellinen.
Kun olin saanut kuivan paidan ja takin päälle, niin yhytin Ässän, joka oli mun kyyti kotiin. Aloin taas itkemään kun Ässän näin, koska oli vaan niin iso pettymys keskeyttää. Avauduin ihan huolella Ässälle, mutta onneksi hän ymmärtää ja jaksoi kuunnella :) koko matkan Helsingistä Kaarinaan. Se on kuulkaas pitkä matka kuunnella avautumista. Tosin, se laantui hieman siinä jossain vaiheessa ja pystyttiin puhumaan muustakin. Oli myös kiva kuulla hänen kokemukset tuosta reitistä ja kelistä ja kaikesta. Eipä ollut helppo reissu hänelläkään. Eikä oikein kenelläkään. Ainakaan sen perusteella mitä olen instassa seurannut.

Tähän kuvaan tähän tunnelmaan päättyi mun eka marayritys
Ihanasti olen saanut tsemppauksia juoksuposselta, siskoilta, perheeltä ja myös instassa. Se on ollut kultaakin kalliimpaa. Vähän jännittää miten nopeasti polven saa kuntoutettua kun ei taidakaan olla mikään ihan parin päivän juttu. Nyt näin maanantaina pystyn jo vähän kävelemään ilman että polvessa tuntuu, joten kyllä se tästä. Pitää vaan malttaa tai muuten jos hätiköin, niin en juokse sitten pitkään aikaan. Kyllä se tästä. Kyllä se tästä. Tätä hoen. Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa, niin kyllä se tästä.

Tiedättekös vaan mikä ottaa päähän ihan toden teolla? Se etten ole vieläkään maratoonari ja JOUDUN katumaran vielä kokeilemaan :O Koska todella haluan sen hemmetin marablingblingin.

Kommentit

  1. Onpa harmillista, että noin lähellä maalia jouduit keskeyttämään. Kehonhuoltoa nyt vaan ja uudelle tsempilla seuraavaa maraa yrittämään. Kyllä sinusta vielä maratoonari tulee.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Kehonhuoltoa olen tosiaan tehnyt ja kanavoin nyt tämän harmituksen seuraavaan yritykseen :) Väliin vaan pari polkujuoksukisaa ja sitten taas uutta marayritystä kehiin.

      Poista
    2. Tulosluettelon mukaan tulit maaliin ajassa 5.05 ??

      Poista
    3. On tainnut vähän systeemit olla sekaisin, koska tuo tulos tempaistiin ultimateen tyyliin sunnuntai-iltana. Laitoin siitä heti HCM organisaatiolle infoa, että poistaisivat lopputuloksen.

      Poista
    4. Niin tai näin, olet sankari!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nuts Karhunkierros 31k 26.5.2018

Nuts Ylläs Pallas 55k 14.7.2018

Bodom Night & Bodom Trail 12k 4.-5.5.2018