Siirry pääsisältöön

Helsinki Half Marathon 10.6.2017

Tämäpä olikin erikoinen kisa kaiken kaikkiaan. Ilmoittauduin tänne, koska oli sopivasti Bodomin ja Pallaksen välissä. Ja pitäähän sitä ainakin yksi sileän puolikas saada vuoteen mahtumaan. En ehtinyt oikeastaan jännittämään tätä kisaa ollenkaan kun olen suunnannut kaiken tarmoni Pallakselle. Totaalipaniikki sen suhteen menossa jo nyt. En siis jännittänyt. Sanoin sitä seuraneiti-siskolle, että on ihan outoa miten mua ei jännitä yhtään. Jokseenkin jopa huolestuin kun ei kisa-aamunakaan jännittänyt. Ei edes kun oltiin perillä. Ei ollenkaan. Harvinaista ja varsin ihmeellistä. Mutta eipä siinä. Hyvä tämäkin oli kokea :)

Joutsenet juoksutunnelmaa haistelemassa

Karsinasta katsottuna
Meillä oli aikainen aamu kun piti lähteä jo 6:15 jotta ehtii hetken kikkailemaan mestoilla ennen lähtöä, joka oli 8:45. Ihan kukonlaulun aikaan. En ole mikään aamuihminen enkä juuri koskaan juokse aamulla. Mutta niillä mennään mitä annetaan. Saavuttiin ihan hyvissä ajoin Finlandia talon hoodeille ja ehdin fiilistelemään tunnelmaa. Aika heikosti oli opasteita tarjolla mihin pitää mennä, mutta seurattiin vaan suurta massaa, niin löydettiin perille. Ja jopa oikea "karsina". Jänikset oli siinä paikoillaan, mutta sitten jotain kävi kun se juoksijamassa pakkaantui tiiviimmäksi ennen lähtöä. Jänikset katosivat näköpiiristä enkä nähnyt yhden yhtä jänistä missään koko kisan aikana. En tosin ollut menossakaan juoksemaan jänisten perässä, mutta kuitenkin. Kuulutuksiakaan ei juuri kuulunut sinne 2:10 hujakoille, joten omasta kellosta tuli katsottua miten lähellä ollaan, että pitäisi lähteä hölkälle.

Karsinaan siirtymässä

Ensimmäinen kilometri meni ihan fiiliksissä vaikka oli kuuma. Ihan tosi kuuma. Ja janokin vaivasi jo heti lähdöstä, mutta oli vaan tosi kivaa juosta. Hämmästytti siinä 1-2 kilsan kohdilla kun joku mies kannusti (tai v****ili) huutelemalla "jaksaa jaksaa, ei ole enää pitkä matka". Tai sitten tyyppi ei ollut ihan kartalla, että vastahan sitä lähdettiin. No mutta. Eipä siinä.

Ensimmäiset kilometrit oli aika iisiä, kuten ne nyt yleensä on vaikkakin odotin t-o-s-i kovin juomapistettä, koska jano oli tosiaan kova. En ollut tehnyt kunnolla mielikuvaharjoittelua, joten en ihan tarkkaan muistanut oliko se 3.5k vai 4k vai 4.5k vai mitä täh. Mutta sieltä se vihdoin ensimmäinen taivas aukeni ja otin tietysti kumpaakin mukillisen. Sitten vaan taas tossua toisen eteen ja odottamaan seuraavaa pistettä, josta ei myöskään tarkkaa havaintoa ollut milloin se tulisi vastaan. Vaikka lukihan se tosiaan niissä kilsamerkeissä, jotka oli hienosti naamioitu Iltalehden (vai Iltasanomien??) lööppien näköisiksi. Mahtavaa. 6-7k kohdalla alkoi snadi päänsärky, jonka totesin luultavimmin johtuvan nestehukasta. Otin geelin siitäkin huolimatta, että vettä ei ollut saatavilla ihan siinä heti, mutta pakko oli yrittää päästä eroon päänsärystä. Kyllä se siitä helpotti kun sai vettä imeyttämään geelin. Ja sen jälkeen taas odottamaan seuraavaa juomapistettä. Vaikeita kilometrejä vaikkakin päänsärky meni ohi. Seuraksi tuli välillä vatsanpistokset, mutta mitään sen ihmeellisempää ei kyllä ollut kropan suhteen. Eikä se tehnyt myöskään vaikeaksi noita kilometrejä. Olin vaan ihan uupunut :) Jalkoihin ei sattunut missään kohtaa eikä muutenkaan ollut kropan suhteen vaikeaa. Se oli kiva huomata.

Olin kuullut etukäteen "The Mäestä", joka siellä 17k hujakoilla lymyilee. Joissain blogeissa sitä kirottiin isosti, mutta helpotti heti kun kuulin, että se on yksi hieman isompi mäki, jonka jälkeen taas alkaa hyvin tasainen jakso. Ja näin se oli. Vetelin jopa läpyjä cheerleadereiden kanssa ihan villinä, koska heillä oli ihan sairaan hyvä meininki. Kannustivat jengiä mainiosti. Kiitos siitä. Keitä olettekaan. Itse en pitänyt mäkeä pahana.

Otin aika ajoin tavoitteeksi tiettyjä selkiä. Ne vaan auttaa. Ja ihan sama kuin ekalla puolikkaalla puolisen vuotta sitten, otin Selän, jolla oli hyvä meno, mutta sitten viimeiset 3k kun selkä hieman himmasi, totesin että ohi ja sitten ei enää selkää päästetä ohi. Eikä päässyt. Muuten tuo viimeiset 3k oli kyllä henkisten tuskien taival. Tuntui, että se kestää ikuisesti. Eikö se perkele koskaan lopu. Viimeinen kilometrikin tuntui vähintään viideltä ja hyvä etten purskahtanut itkuun kun matka vaan tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan. Siinä sai kyllä tosiaankin tehdä töitä itsensä kanssa, että sai jalat tottelemaan. Kun pitihän sitä siis toki pitää kovempaa vauhtia yllä ne viimeiset kilsat, että saa kirittyä vähän ajasta pois. No niinpä, sanokaas muuta. Miksipä ei juoksisi vähän tasaisemmin sieltä alusta ettei tarvitse ottaa niitä viimeisiä kilometrejä tuohon malliin :)

Jee, maalissa
Oli siis osittain varsinainen tuskien taival, mutta onneksi sain vedettyä kiukulla juoksun maaliin. Ja vieläpä oman enkan kanssa. Eihän siitä voi olla kuin tyytyväinen.


Oma aika 02:13:31

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nuts Karhunkierros 31k 26.5.2018

Vai että sellainen reissu. Tämä on nyt päällimmäisenä mielessä kun ajattelen viikonlopun retkeä. Retki oli kokonaisuutena erittäin tunnepitoinen ja pään sisältöä fileoitaessa on nyt mennyt muutama päivä. Varsinaista levään käärittyä sushia.

EPILOGI
Alunperin mun piti mennä nutseilemaan itseni ultrajuoksijaksi, mutta polvivamman kuntouttaminen vei odotettua kauemmin ja tein tyyliin tammikuussa päätöksen lyhentää matkaa. Järkipäätös. Ihan aina näissä jutuissa ei ole mitään tolkkua, mutta sentään jotain olen oppinut tällä matkalla vaikka se ei ehkä siltä aina vaikuttaisikaan muiden silmälaseihin. 
Juoksupossesta oli lähdössä myös Ässä, Lehtoska, Lea ja Janna, joten meno paniikki KK kävijöiden keskuudessa eikun yltyi mitä pidemmälle viikkoa mentiin. Juoksupossen tilannekeskus (whatsapp) kävi kuumana. Siis vieläkin kuumempana kuin yleensä. Vaikka se usein onkin suorastaan liekeissä, mutta nyt se oli suorastaan juhannuskokko. Itsellä oli ihan kummallinen zen johtuen ehkä osittain siitäkin et…

Nuts Ylläs Pallas 30k 14.7.2017

No niin, nyt on elämäni toinen polkujuoksukisa takana ja jestas, että muuten jännitti. Ihan yhtä paljon ellei ehkä enemmän kuin Bodomia. Meinasi ihan tosissaan mennä paniikin puolelle kun en tosiaan tiennyt mitä odottaa ja millaisia ne isot nousut on. Onneksi olin saanut pikkusysterin puhuttua matkaseuraksi, koska muuten olisin ollut täysin hermoraunio. Ajeltiin Kaarinasta Ylläkselle torstaina ja käytiin silloin illalla ihan pikainen katselmus tekemässä Ylläkselle. Ei menty kuin pienen matkaa, joka oli toisaalta tosi hyvä etten nähnyt miten pitkä nousu tuosta kehkeytyykään.

Perjantaina nukuttiin pitkään ja mentiin vasta ysin jälkeen aamiaiselle. Itselleni sopii vallan mainiosti myöhäinen iltapäivä kisalähtö vaikka se jännityksen puolesta onkin vähän huono. Mutta ruokailun kannalta äärimmäisen bueno. Sain siinä nimittäin kivasti juotuakin, joka helpottaa menoa. Keli näytti ihan mukavalta koko päivän (ei pieni vesisade mitään haittaa), mutta tietysti sitten 15 min ennen lähtöä iski aiva…

Helsinki City Marathon 12.8.2017 (DNF)

Nyt on sitten aika kirjoittaa tästä suuria tunteita herättäneestä ensimmäisestä maratonista. Tai sen yrityksestä. Olipa aikamoinen kokemus enkä olisi ihan tuota odottanut. Luulin että fysiikka kestäisi, mutta pään kanssa saattaa olla tekemistä. Mutta siihen palaan tuonnempana. Aloitanpa alusta.

Lähdin 9:12 bussilla Kaarinasta kohti Helsinkiä ja heti bussipysäkillä oli nainen, joka kysyi olenko menossa HCM:lle. Minulla ensimmäistä kertaa FMR:n takki päällä kisoissa, joten siitä ehkä osasi arvata mihin olen matkalla. Höpistiin siinä muutama sana lähinnä kelistä ja tekikin hyvä päästä juttelemaan. Siinä vaiheessa jo jännitti aika isosti. Bussissa yritin tankkailla urkkajuomaa ja vetäisin aamupalasmoothien. Pelipaikalla olin 11:30 ja kävinkin heti hakemassa numerolapun, jotta pääsen rauhassa vielä hengailemaan. Söin vielä puolenpäivän jälkeen puuroa ja join smoothien. Ja join hyvin vielä. Lähdin hyvissä ajoin myös jo varustesäilytyksen lähettyville ja siellä futiskentällä istuskeli mukava…