Bodom Trail 6.5.2017

Viikon totaalipaniikki huipentui vihdoin ja viimein kisapäivään. Näin viikon mittaan jopa unta, että pannutin kisassa ja tipuin järveen. Voisi siis sanoa, että ihan vaan hiukan meni ihon alle tämä kisan odotus. Enkä oikeastaan edes tiedä mistä tuo totaalipaniikki tuli. Jostain se hiipi ja jännitin tätä kisaa enemmän kuin mitään muuta kisaa aiemmin. Värväsin siskot tsemppausjoukoksi ja olikin ihan mahtavaa kun kummatkin lähti messiin.



Laitoin jo perjantaina illalla kaikki kamppeet tietysti valmiiksi ja jopa aamupalasmoothiet tein jääkaappiin odottamaan. Optimointia. Meillä kun oli todella aikainen herätys (6:15) jotta täältä Kaarinasta ehtisi hyvissä ajoin Espoon perukoille. Tavoistani poiketen lähdimme tasan 6:45. Tästäkin sen huomaa miten tärkeä kisa oli, koska lähdettiin ajoissa. Yleensä se aika vaan menee johonkin ja lähden melkein poikkeuksetta aina vähän myöhässä. En juonut kahvia, koska tiesin, että jos sen olisin tehnyt, niin se olisi ollut armotonta pissaravia.

Oltiin hyvissä ajoin perillä vaikka pysähdyttiin Oittaan ulkoilualueen pysäköintiin ottamaan pariskunta kyytiin, jotta saatiin auto täyteen. Onneksi oltiin hyvissä ajoin, koska ehdin ottamaan iisisti ennen lähtöä ja tarkistamaan hoodit. Myös fiilistelemään. Ja laittamaan numerolappua paikoilleen ja vaihtamaan maastotassut alle ja lataamaan juomaliivin vielä iskuun. Tarkoitus oli lämmitellä kunnolla, mutta kaikessa fiilistelyssä se jäi kyllä ihan liian vähiin.




Lähdin 3. ryhmässä kl 10:10. Muutamia sekunteja ennen lähtöä vedin syvään henkeä ja tuumasin, että sitten mennään. Ja sitten mentiin. Otin suht iisisti alun enkä lähtenyt keulimaan. Tiesin, että muuten kuolo korjaisi heti alussa. Ensimmäinen kilometri meni kuin varkain ja se oli aivan mahtava fiilis kun kaarrettiin hiekkatieltä itse asiaan eli poluille. Olin ihan fiiliksissä ja hymyilin vaan menemään. Valitettavasti se hymy ei kestänyt kauan, koska vanha tuttu pohjekipu antoi ymmärtää, että on tulossa käymään. Ja sieltähän se tuli kahden kilometrin kohdalla. Kävelin kaikki ylämäet. Otin geeliä. Yritin ottaa iisimmin vaikka hyvin maltillinen alku oli ollutkin, mutta vielä kiinnitin huomiota etten olisi rasittanut pohkeita enempää kuin tarpeen. Ei auttanut. Neljän kilometrin kohdalla irvistelin jo kivusta ja mietin tippa linssissä miten tämä ei voi olla totta. Olen odottanut tätä kisaa yli puoli vuotta ja sitten tämä. Joudunko oikeasti 6k huoltopisteeltä luovuttamaan. DNF. Se jo lyhenteenäkin tuntuu tosi kamalalta. Päätin kuitenkin katsoa vielä mihin ne siitä muotoutuu, koska sileälläkin pahimmat kilometrit pohkeiden kannalta on nuo 2-8. Jossain vaiheessa vielä pohjekivuista johtuen vasemman jalan jalkapohjasta meni tunto (tuttua puuhaa myös tuo) ja se oli vähän pelottavaa. Kyllähän se friikiltä maantielläkin tuntuu, mutta poluilla se oli jo ehkä hieman turhan spooky. Siellä kun se alustatuntuma on jokseenkin korostunut. Ensin takaa tuli Tanja, joka yritti tsempata että hyvin menee ja sitten jonkun ajan päästä takaa tuli kyytiläinen Oittaalta. Oittaan kyytiläinen tarjosi ystävällisesti suolatablettia kun totesin miten huonosti menee pohkeiden kannalta, mutta en uskaltanut ottaa kun en ole niitä aiemmin kokeillut. Tsempit oli kivoja ja sai jatkamaan.

Vaikkakin oli pakko kohdata tosiasiat ja todeta, että 21k jää seuraavaan vuoteen ja nyt pitää kaartaa 12k kohdalla maaliin. Tsemppasin yhden miehen siinä viimeisen nousun kohdalla jatkamaan, koska näytti askel hyvän kepeältä ja itse kaarsin sitten maaliin. Oikea ratkaisu oli, koska pohkeet oli tulessa myös maaliin tultua vaikka se kipu hieman laantunut olikin.



Mutta, pakko sanoa, että oli kivat polut; kivikkoa, juurakkoa, suota, kalliota, aika lyhyttä nousua, pientä polkua, suurempaa baanaa. Eli jokaiselle jotakin. Reitillä oli myös hyviä kannustajia ja yllättävän paljon valokuvaajia.

Poluilla oli myös hienon nopeita tilanteita ja oli hieno katsoa miten jotkut vetelivät ihan tekemisen meiningillä sekä ylämäestä että alamäestä puhumattakaan suopätkistä. Ainoastaan yhden vähän dramaattisemman hetken meinasin kokea, kun joltain edessä juoksevalta mieheltä tippui jotain alamäen päässä. Kääntyi sitä hakemaan lähes äkkipysähdyksellä ja jouduin hidastamaan isosti vauhtia etten olisi heittäytynyt liian innokkaasti tyypin syliin oikeen ryminällä. Aiheutti sen, että joku mies melkein romahti omaan niskaan ja otti mut melkein syleilyyn samalla hokien "anteeksi anteeksi anteeksi". Nauroin vaan, että kaikki on hyvin ja pahoittelin vauhdin vähentämistä keskellä hyvää flowta. Hyvä tunnelma siellä metsän siimeksessä oli ja kuului ajoittain jopa monenkin eri ryhmän iloinen rupatus. Siellä myös tuntemattomat juttelivat toisilleen, joka on vallan ennenkuulumatonta suomalaisten keskuudessa. Muutamat konkarit osasi kuuluttaa kovalla äänellä mistä tulee ohi, mutta useimmat jaksoivat odottaa sopivaa ohitushetkeä. Ja itse tietysti hitaana annoin hyvin tietä kun kuulin, että takaa tulee kovia tekijöitä. Tai vaikkei koviakaan, niin ainakin itseäni nopeampia. Useimmat myös tästä eleestä kiittivät kauniisti, mutta sellainen pieni yksityiskohta, että yksikään nainen ei kiittänyt jos annoin kapealla osuudella tilaa hyppäämällä itse pois polulta. Kaikki jotka kiittivät olivat miehiä.

Harmittamaan jäi nuo pohjekivut ja sitä ollaan nyt sitten analysoitu urakalla ystäväni googlen kanssa. En juonut vettä aamulla ennen kisaa kuin yhden lasillisen yhdistettynä liian vähäiseen alkulämppään. Eikä varmasti olisi ollut perjantain oikein pitkistä venyttelyistäkään haittaa.


Oma aika: 1:45:46

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nuts Karhunkierros 31k 26.5.2018

Nuts Ylläs Pallas 55k 14.7.2018

Nuuksio Classic Trail Marathon 42k 1.9.2018