Paavo Nurmi Maraton 2.7.2016

Seuraavaksi oli aika 10k revanssin, jossa olin vakuuttunut, että se tunnin alitus tulee. Vahingosta viisastuneena söin hyvin ja tein kunnon suunnitelman vauhdinjaosta. Se mitä en ottanut huomioon etukäteen oli keli. +27. Sepäs ei ollutkaan mitään kovin kiva huomata. Tuumasin silti vaan, että enemmän vaan nestettä kisan aikana, niin eiköhän se siitä vaikka kovin on epämiellyttävää juosta noin lämpimässä. Kisanumeron kävin hakemassa tapani mukaan jo edellisenä päivänä ja siellä olikin oikein mukava pössis. Hyvää pöhinää. 

Kisa-aamun koittaessa söin väkisin ihan hyvän aamiaisen, mutta en kauheasti uskaltanut juoda ettei pissaralli ala tosissaan. Perhe heitti kisapaikalle hyvissä ajoin, että ehtii siellä vielä alkulämpälle ja vessaan ja fiilistelemään. Kävin ennen lähtöä treffaamassa parhaan ystäväni, joka oli kesäpäivää tullut viettämään jokirantaan. Siinä meni mukavasti se pahin jännityskin ohi kun sai vaan höpistä mukavia. Kunnes sitten tuli aika kerääntyä karsinaan. 

Jonkun aikaa sai odottaa, että itse pääsi lähtöportista läpi, mutta se ei haitannut mitään. Pari ensimmäistä kilometriä meni vielä oikeinkin mukavasti vaikkakin ihan liian lujaa taas lähdettiin. Iloisesti vielä jaksoin vilkuttaa FMR:n marakoulun vetäjille Jaakolle, Jyrkille ja Jannelle ketkä siinä alkumatkasta ohjasi liikennettä, mutta aika pian sen jälkeen se hymy hyytyi. Tuntui ettei kaikki ole ihan kunnossa, joka sitten alkoi 5 kilometrin jälkeen nostamaan sykettä sinne yli 180. Tasaisesti piteli sykettä siellä ja 7,5 kilometrin paikkeilla oli pakko pistää kävelyksi. Ihan jo siitäkin syystä etten enää pystynyt kohdistamaan esim kättä otsaan, josta olin pyyhkäisemässä hikeä pois lippiksen alta. En löytänyt otsaani. Jei. Kivaa. Jokaiselta juomapisteeltä otin sekä urheilujuomaa että vettä, mutta ei ne enää pystynyt kaikkea pelastamaan. Yritin aina välillä pistää juoksuksi vaikkei se varmaan juoksua muistuttanutkaan kuin etäisesti. Ei voinut mitään. Kävelyä oli pakko harrastaa koska muuten en olisi maaliin asti päässyt. Tuli jossain vaiheessa vaan mieleen, että pitäisikö ottaa se DNF, koska ei se tunnin alitus sieltä todellakaan tullut, vaan todella paljon huonompi aika kuin TCR:ssä. En silti ottanut sitä, vaan jatkoin sinnikkäästi kiukutellen maaliin. 

Maaliin tullessa olin sen verran pöllähtänyt etten edes tajunnut etsiä mitalin antajia. Join antaumuksella ja kävin kisakeskuksessa Paavo Nurmi stadionilla hakemassa banaanit ja muut härpäkkeet. Siitä sitten vielä lähdin parasta ystävää jälleen treffaamaan jokirantaan ja istuttiinkin jonkin tovin nurmikolla höpisemässä. Se teki tosi hyvää näin suuren pettymyksen jälkeen. Samoin kun mansikat ja vaniljakastike iltapalaksi :)

Mitalin sain jälkikäteen postissa kun sen perään kyselin. Halusin edes mitalin kaikesta p****sta. 

Oma aika: 01:14:51