Tough Viking Helsinki 9.9.2023

PROLOGI 

Ennen kuin päästän teidät varsinaisen kisarapsan pariin, kyllästytän teidät kertomalla itsestäni taustaa. Ihan siksi, että siitä mahdollisesti ymmärtää miten todella ylpeä olen tästä saavutuksesta, vaikka en läpäissytkään läheskään kaikkia esteitä.

Vielä 38-vuotiaana (eli 9 vuotta sitten) olin lievästi alipainoinen, aneemisen näköinen, join järkyttävän määrän kahvia per päivä ja ruokavalioni koostui lähinnä suklaasta. Aamupalaa en todellakaan syönyt, koska eihän minulle maistu aamuisin yhtään mikään. Joskus ehkä muiden seuraksi söin lounaan, mutta harvemmin. En liikkunut yhtään, autolla aina oven eteen enkä olisi juossut ketään edes karkuun, koska juoksu (ja muu hikiliikunta) oli paskinta paskaa. Hauskaahan tässä on se, että tuolloin todella monet piti minua sporttisena, koska olin niin hoikka. Työmatkoilla hämmästelin ihan tosissani miten jotkut kollegat lähtivät juoksulenkille. Mikä järki ja yök. Tämä oli elämääni, kunnes kyllästyin olemaan väsynyt ja huonokuntoinen. Palkkasin itselleni PT:n, jonka kanssa lempeästi lähdettiin liikkeelle. Laitettiin syömistä kuntoon, tehtiin vähän lihaskuntoa ja hölkättiin, koska olin saanut päähäni, että juoksuhan on se ainoa oikea tapa nostaa kuntoa. Vaikka se on paskinta paskaa, niin se on silti paras tapa. Vähänpä tuolloin tiesin, että hurahdan siihen niin isosti kuin vain olla ja saattaa. Vaikka olisi pitänyt arvata, koska minulla on tapana hurahtaa ihan sata lasissa jos johonkin hullaannun. Minulla oli PT varmaankin jotain vuoden, kunnes löysin FMR:n juoksukoulun ja menin sinne. Se antoi minulle niin valtavasti, että sen hedelmistä nautin vieläkin (juoksu/sportti)ystävien muodossa <3 ilman näitäkin rouvia olisin varmasti käynyt kisoissa sun muissa pöljäilyissä, mutta tämä porukka totisesti teki kaikesta hauskempaa enkä ilman Ässää varmasti olisi hurahtanut suunnistamiseen. No niin, nyt mentiin jo sivupoluille. Hurahdin siis täysillä juoksuun ja yritin aina välillä tehdä jotain lihaskuntohommia, koska isot pojat oli sitä mieltä, että se auttaisi juoksua. Ja olisi muutenkin hyväksi. Itse lähinnä hymähtelin, että ei ole mun juttu eikä kiinnosta eikä nappaa, koska se on paskinta paskaa. Tätä hymähtelyä kesti ihan tuonne viime vuoden elokuulle, kun sain päähäni, että me mennään siskon kanssa Tough Vikingiin. Siskohan on siitä helppo, että tämäkin oli lähinnä ilmoitusluonteinen asia ja mun kuningasidean kuultuaan sanoi vaan, että "voi vittu". Joka tarkoittaa, että tottakai mennään.

Koska en tiennyt hevon hanuriakaan millä saisin itseni edes etäisesti OCR kuntoon, palkkasin itselleni ihan parhaan PT:n. Heitin OCR Factorylle mailia, että täällä olisi yksi kestävyyslajien ystävä, joka haluaa Tough Vikingiin mielellään niin, että pystyisi esteitäkin suorittamaan. Miia ohjasi minut Lotalle ja ihan paras mätsi olikin. Olen nyt siis treenannut Lotta Siekkisen valvovan silmän alla vuoden. Olen edistynyt ihan huimasti ja olen vahvempi kuin koskaan aiemmin. Olen aina ollut heikko ja tuli melkein tippa linssiin, kun Lotta sanoi viimeisissä kimppatreeneissä, että kyllä mulla voimaa on tullut. Se oli parasta. Sitä ei itse oikeastaan huomaakaan ja tarvitsin Lotan sanomaan tuon, että pystyn uskomaan edistyksen määrän. Ihan hullua, mutta olen niin tottunut olemaan heikko, että menen herkästi sen taakse. Nyt en olekaan enää niin heikko ja pystyn tekemään asioita, joten pitää ohjelmoida aivot toiseen asentoon tuon osalta. Olen siis painanut vuoden verran säännöllisesti 3 krt/vko lihaskuntoa ja tiedättekö miten kävi. Eihän se enää olekaan paskinta paskaa, vaan ihan mukavaa hommaa. Mukavaksi asian tekee se, että homma edistyy ja että tehdään oikeita asioita oikeina aikoina. Ja että treenaan tosissani. Ei satujumppaillen, vaan tosissaan. Ei vakavasti, mutta tosissaan. Lotta on juuri sopivan tiukka, mutta antaa myös positiivista palautetta, kun on sen aika. Ilman Lottaa ei olisi kyllä tullut tästä kisasta yhtään mitään. 

Hennalassa treenaamassa

KARKKIPÄIVÄ 

No niin (kuten me Suomalaiset tykätään sanoa). Nyt päästään itse kisarapsaan. Perjantai meni vähän sumussa, koska en pystynyt kauheasti ajattelemaan muuta kuin kisaa. Silleen hyvällä tavalla sumussa. Lauantaina heräsin hyvissä ajoin, että ehdin kaikessa rauhassa syömään aamupalaa ja ravaamaan vessassa (tiedän, tämän kaikki halusi tietää). Jännitti ihan hulluna ja samalla odotin päivän tapahtumia ihan yhtä hulluna. Lähdettiin ysin jälkeen ajelemaan kohti Helsinkiä, vietiin auto liityntäparkkiin ja suhattiin metron kanssa pelipaikoille. Autossa Mia laittoi minulle kisaletit, koska eihän tätä reuhkaa muuten kestäisi. Pelipaikalla hämmästeltiin hetken ja katsottiin kisalähtöjä + jengiä juoksurampilla. Sitten heitettiin meidän vaihtovaatteet narikkaan, ajanottosiru nilkkaan ja panta päähän. Luovutettiin meidän puhelimet Lindan hoiviin ja vähän toivoin, että löytäisin puhelimesta selfien kisan jälkeen :) Aikaa starttiin oli jäljellä just sopivasti, niin en ehtinyt saamaan mitään paniikkikohtausta. Lämpättiin kevyesti, mutta itse lähinnä pompin ja heiluin vaan siksi, että saisin jännityksen ohjattua pois. 

Vihdoin ja viimein alkoi sitten se vuoden odotettu lähtölaskenta. 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, go go go. Ja sinne me mennä painettiin. Tätä olin vuoden odottanut. Viime vuonna olin narikassa hommissa ja mietin, että miten siistiä olla itse viivalla vuoden päästä. Ja nyt olin ja nyt lähdettiin. Jännitys yleensä katoaa saman tien kun starttaan, mutta, tämän kisan luonne on sellainen, ettei se jännitys ihan kokonaan poistunut kuin vasta maalissa. Koko ajan oli joku este tulossa, jota hiukan jännitin. Onneksi oli oma ihana sisko mukana, joka tsemppasi pahimmissa paikoissa ja myös sai unohtamaan esteen jälkeen harmituksen. Tässä jokaiselta esteeltä pieni raportti. Tai ainakin sen mitä muistan.  

Kuva: https://toughviking.se/tough-viking-helsinki/

Tires

Renkaat on renkaat. Ei niissä mitään ihmeellistä ja siinä ne meni hyppiessä. Ei kauheata vauhtia voinut pitää, koska piti mennä ensinnäkin edessä olevan tahtiin ja toiseksi en ole kovin ketterä, joten vauhdista olisi vaan seurannut meidän etukäteen naurama näyttävä nilkanmuljahdus ja kotiinlähtö. Jee, eka este takana. Vähäks ollaan kovia. 

Ninja steps

Näitä en osannut jännittää, koska olen näitä jonkin verran tahkonut OCR Factoryllä ja nämä näytti olevan lähempänä mitä siellä, niin ei ollut ongelmaa. Ja Miakin pääsi nämä täysin moitteetta. 

Tunnels

Tunneli oli ihan kiva, mutta ei mitenkään haastava. Edes tällaisille keski-ikäisille tädeille. 

Submerge

Ihanan helppojen esteiden jälkeen olikin aika asettua nenät vastakkain yhden esteen kanssa, jota jännitin tosi paljon. Joo-o, tiedän, kuulostaa varmasti oudolta. Vettähän se vaan on. Niin on, mutta aivoni saa kroppani kuvittelemaan, että kylmä vesi yrittää tappaa meidät. Sitä on varmaan vaikea kuvitella, mutta tuo on minulle ihan oikea ongelma. Olin pari kertaa ennen kisaa käynyt vähän totuttautumassa meriveteen kesän aikana, mutta eihän tämä parilla kerralla ohi mene. Olin silti etukäteen jo päättänyt, että tämä este pitää vaan selvittää. Ei voi mitään. Mia tietää tästä jäätävästä nössöydestä ja oltiin puhuttu jo etukäteen, että Mia vaikka repii minut mukanaan :) Meninkin veteen tosi määrätietoisesti, mutta sukeltaa en kerta kaikkiaan uskaltanut, joten tein vähän hassusti ja menin sieltä putken ihan päästä vaikka en tiedä onko se ihan sallittua. Eli en laittanut päätä veden alle enkä sukeltanut putken alta. Ihan liian jännittävää ja hukkumisen pelko oli valtava. Olisin siis hukkunut ihan siitä pelosta, että hukun :) ihan pöljää. Mutta, olin itsestäni ylpeä, että menin veteen (onneksi vaatteet vähän lievensi kylmyysastetta) ja tulin toiselta puolelta ylös käyttämättä siltaa. Jes, hyvä minä. 

Tanks

Ensimmäinen kantamishomma ja se meni oikein mallikkaasti. Naisten piti kantaa yhtä 20l jerrykannua ja miesten kahta. En tiedä mitä kannu painoi, mutta hyvin meni. Matkan pituudestakaan en tiedä, mutta oli just sopiva. 

Monkey bars

Olen oppinut treeneissä tykkäämään tästä apinoinnista eikä nämä jännitä enää yhtään. Ihan huikea ero vuoden takaiseen, kun jännitti mitä jos tipun enkä uskalla päästää toista kättä irti. Luotto oli siis kohdillaan, että tämän minä selvitän. Oli vähän korkealla ne tikkaat, mutta juuri ja juuri yletin varpistamalla enkä joutunut hyppäämään ensimmäiselle tikkaalle. Lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta ote lipesi kun jäljellä oli enää muutama. Tämä vitutti ihan huolella ja sanoin sen kyllä ääneenkin. Henksu antoi aplodit tosi hyvästä yrityksestä ja lohdutti, että ensi vuonna menee. Eipä ne siinä hetkessä lohduttanut, vaan purin vitutuksen juoksemalla sakkokierrokset vähän kovempaa, koska ei pitänyt joutua juoksemaan sakkokierroksia tällä esteellä. Tuo vituttaa kyllä edelleen. Ei vaan ollut tarpeeksi vielä jerkkua käsissä, että olisi pystynyt noin pitkän matkan apinoimaan. 

Surf

Huoh. Ja taas vesieste. Yöööööök, mutta tätä en enää jännittänyt, koska olin jo ollut Töölönlahdella plutimassa, niin meneehän se toinenkin kerta. Oli ensin vaikeuksia saada sitä surffilautaa pysymään alla siten, että saisin kahdella kädellä melottua eteenpäin. Mutta onneksi aika pian pääsin rytmiin ja sain tekniikasta kiinni. Katsoin Miasta mallia, joka meni loistavalla tekniikalla eteenpäin, kuin vanha surffari. 

Chains

Tähän ei ollut oikeastaan mitään odotuksia, mutta totesin vaan, että jopas oli painavat. Onneksi eräs mies omalta kierrokseltaan tultuaan nosti oman ketjunsa ja laittoi sen suoraan minun niskaan. Auttoi tosi paljon, koska en olisi välttämättä saanut ketjua ylös nostettua niskoilleni :) sen verran painava se oli. Onneksi matka ei ollut kovin pitkä, mutta tuntuva. Ketjut painoi niskaa ihan hulluna, mutta lopulta sain vähän höllättyä ettei ihan niin paljon muserra herkkää niskaani. Ja onneksi kierroksen päässä oli mies juuri tulossa, kenelle luovutin ketjut siten, että hän otti ne niskoiltani pois ja nosti omille niskoilleen. 

Toroz

Tämä olikin hauska, koska pysähdyin esteen eteen ja tarkkailin sitä kriittisesti. Siristelinpä silmiänikin hetken ja totesin, että juu ei. Miten näillä herkillä IT-käsillä puristetaan jotain palloa niin kovaa, että ote mukamas pysyy. Jep jep. Ja eikun juoksemaan sakkokierroksia. Mia yritti estettä, mutta tuli lopulta juoksemaan sakkokierroksia myös. 

Logs

Tämä. Tämä oli ärsyttävä. Onneksi jälleen löytyi mukava mies, joka tuli omalta kierrokseltaan ja asetti oman tukkinsa suoraan olkapäälle, niin säästyin vaivalta nostaa itse sitä olalleni. Matka oli yllättävän pitkä ja se tukki oli niin tyhmän muotoinen, etten osannut pitää sitä sillä tavalla, että olisi painanut vähemmän olkaa vasten. Hämmästelin jossain vaiheessa, kun alkoi kuulua juoksuaskelia takaa ja minut ohittikin mies, kenellä oli se tukki niskan takana vaakatasossa ja juoksi siis tukki niskassaan. Respect. 

Camo

Mudassa ryömimistä. Kuka nyt ei siitä tykkäisi. Saa ihan luvan kanssa sitä tehdä, niin mikäs sen hauskempaa. 

Sandbag 

Tämä oli tosi outo ja meidän mielestä jopa aika turha. Naisten piti siis kantaa 30kg hiekkasäkkiä. Matka oli tosi lyhyt ja ihmeteltiinkin, että mitäs hittoa, kun henksu sanoi, että yksi tuollainen kierros riittää. Oltiin, että okei, mutta mikäs siinä. Kelpaa tällainen lyhyempi mitä luultiin setti. 

Mountain climb

Polkujuoksua <3 jätän tämän tähän. 

Rope climb

Pyysin Lotalta aiemmin viikolla jonkun videon tekniikasta, koska en kuollaksenikaan muistanut miten köyttä pääsee ylös näppärästi. Katsoin videon monta kertaa ja yritin muistella esteellä miten se menee, mutta eipä se ottanut onnistuakseen. Eikä käsissä ole kyllä sen vertaa jerkkua, että olisi ollut mitään toivoakaan itsensä ylöshinaamisesta pelkästään käsivoimilla. Katsoin parhaimmaksi siirtyä suosiolla vaan juoksemaan sakkokierroksia. Yrittämisestä puolikas piste. Samoin Mialle.  

Mountain climb

Polkujuoksua <3

Bulgarian bags

15 kg säkki niskaan ja ensin mäkeä ylös, jonka jälkeen tullaan mäkeä alas. Oli tosi mukava huomata, että tässä ei teettänyt tuskaa mikään muu kuin se, että se saatanan säkki meinasi livetä ihan koko ajan otteesta alamäkeen mentäessä. Niinpä. Samaa kysyin minäkin itseltäni, että millä helvetillä, mutta näin vaan oli. Eikä siis tippunut kuitenkaan. Tuntui vaan siltä.

Irish table 

Tämä oli este, jonka tiesin jo etukäteen, että en edes yritä. Oltiin Mian kanssa Hennalan esteradalla heinäkuun lopulla ja menin siellä yhdellä esteellä  niin isosti paniikkiin, joten siihen peilaten en ottanut riskiä. Siis olisin varmaan avun kanssa päässyt ylös, mutta en olisi välttämättä uskaltanut hypätä sieltä alas. Nössöyden huippu. Etukäteen päättää, että en uskalla. 

Balance

Tasapainoilua. Ihan hauskaa, vaikka paljon jengiä oli pakkaantunut tähän esteelle. Meni yllättävän hyvin ottaen huomioon etten ole mikään tasapainon ihmelapsi ja vaikka takana hönki joku mies melkein niskaan. Se "palkkI", jonka päällä käveltiin myös heilui välillä, mutta silti pysyi tasapaino. Rokkenrol. Mialla meni myös mallikkaasti. 

Blades

Ja taas aitoja. Tässäkin nössöilin huolella enkä edes yrittänyt. Huomaako joku missä on suurimmat kehityskohteet :D 

Super slide

Tälle esteelle kun tultiin, niin iloksemme nähtiin, että Linda oli siinä meitä vastassa. Ihanaa ja virkistävää. Kävelin luottavaisin mielin esteen alapuolelle. Katsoin sitä pystysuoraa seinämää, jota pitkin olisi pitänyt kävellä ja totesin, että hell no. Se itse liuku mereen olisi varmasti ollut kiva ja hauska, mutta jos pelottaa se matka sinne ylös niin paljon, että tärisyttää, niin en viitsinyt ottaa riskiä. Mia meni tosi reippaasti ylös vaikka häntäkin pelotti. Olen ihan super ylpeä. Alun perin olin aika luottavainen, että pystyn tämän suorittamaan kunnialla, mutta todellisuus oli toinen. Aivot antoi taas vahvasti signaalia, että tähänkö siis haluat kuolla, kun ote lipeää. Kiitti aivot. 

Stairway

Haa, hauskat heiluvat ja huojuvat portaat. Kummatkin yritettiin, mutta eihän siitä nyt mitään tullut. Ei minulla ole vielä niin paljon sellaista kropan hallintaa, että pääsisin tuollaiset portaat ylös, jotka heiluu ihan joka suuntaan. Lotta oli varoittanut tuosta aiemmin, mutta en uskonut, että tätä heiluntaa tapahtuisi ihan tuolla tavalla. Täysin holtitonta menoa enkä saanut jaloista irti oikein mitään. 

Platform 

Vesieste taaaaas. Helvetti näitä. Tällä kertaa mentiin kolmen "patjan" yli. Ei siis tämäkään enää jännittänyt, mutta eihän se nyt kivaakaan ollut. Kropan mielestä kylmää vettä, jonka huomaa tuosta videosta aika hienosti. Nauratti oikein, kun katsoin sitä, että kenelläkään muulla ei ole käsiä niin korkealla kuin tällä yhdellä prinsessalla :D kylmääää äää äää. 

Thor strength

Tällaisesta esteestä ei minulla ollut mitään havaintoa etukäteen. Mutta tässä vaan vedettiin tuollaista säkkiä ylös ja annettiin liukua takaisin alas hallitusti. En tuosta painosta ole ihan varma, mutta tämä meni yllättävän hyvin. Jopa minulta siis. On sitä jerkkua vähän tullut käsiinkin. Woohoo. Kysyin etukäteen henksulta, että saako kaveri auttaa jos ei itse saa, mutta en tarvinnutkaan Mian jelppiä. 

Multi monkey bar

Katsoin hyvin mietteliäästi tätäkin estettä, että näinköhän onnistuu, mutta päätin lopulta kokeilla. Olihan siitä ensimmäisestä monkey bars pettymyksestä jo jonkin aikaa, niin sama se sitten ottaa toinen pettymys. Nappasin isolla itseluottamuksella tikkaista kiinni, mutta tipahdin heti seuraavalla tikkaalla. Se siitä yrityksestä eli ei kun sakkokierroksille. Ei jaksanut edes vituttaa.

Powler push

Piti olla kelkantyöntöä, mutta oli enemmänkin kelkanvetoa. Miakin veti ensimmäisellä, mutta seuraavalla paineli työnnöllä reippaasti viereisellä kaistalla ohi. Itsellä meni jostain syystä reidet ihan tukkoon tästä, jota hämmästelin Mialle ääneen, että wtf. 

Atlas stones

Haa, sitten oli vuorossa atlas kivi, joka on siis 50kg mötikkä, joka piti saada nostettua tasolle. Tämä. Ei. Liikkunut. Mihinkään. Siis ei mihinkään. En saanut nostettua vaikka miten ähisin ja puhisin. Ärsytti. Lotta oli onneksi opettanut minulle tekniikan ja sitä tekniikkaa yritin Mialle opettaa. Mia sai jo reisille, mutta sitten hommakin seurasi perässä ja meni nosto reisille. Haha, olenpas hauska. 

Venice beach

Tämäkin oli jälleen mallia: kyllähän minä tämän selvitän. Tai sitten en. On kyseessä siis renkaat. Ihanaa apinointia. Tykkään apinoinnista. En oikein tiedä vieläkään miksi usko loppui ennen kuin oikeastaan alkoikaan. Yhtäkkiä olin vaan täysin varma, etten pysy yhdellä kädellä roikkumassa. Pidin ensimmäisestä renkaasta tosi kauan kiinni ja mietin koko ajan, että olen pystynyt tämän tekemään monta kertaa OCR Factoryllä. Monta kertaa. Anna mennä vaan. Kyllä ote pysyy. Lähdin lopulta, mutta kuten videosta näkyy, ilman mitään luottoa mihinkään, niin jäi tällä Tarzanilla Jane pelastamatta. 

Super ramp

Tätäkin olin ajatellut etukäteen, että pitää edes kokeilla. Noh, Venice beachin pettymys ja se seikka, että reidet oli sen verran tukossa, päätin, että väliin jää. Ja eikun juoksemaan sakkokierroksia.  

Ice tank

Viimeinen este. Ihan hirveä este. Paniikkieste. Perkeleen vesieste. Tämä vesi oli jotain 0-asteista. Olin etukäteen päättänyt, että en edes yritä, mutta päätin yrittää kuitenkin. Ihan siitä syystä, että nuo kaksi aiempaa meni ihan vihkoon. Sanoin Mialle, että mennään yhdessä. Pidetään kädestä kiinni, kun sukelletaan, niin revi minut ylös. Istuin vaikka miten pitkään reunalla ja siinä jopa esteen henksukin kannusti ja tsemppasi. Ja joku kisailija, joka oli jo päässyt maaliin. Henksu lupasi jopa tulla pelastamaan minut sieltä altaasta jos näyttäisi siltä etten pääse omin avuin pois. Tosi pitkään siinä panikoin ja kuuntelin rauhoittavia sanoja sekä siskoilta että muilta, mutta lopulta sanoin, että lasken kolmeen ja sitten vaan mennään. Hypätään altaaseen ja saman tien sukellus. Näin tehtiin, mutta tuli iso paniikki kun tajusin, että pitääkin mennä tosi paljon matalammalle mitä kuvittelin. Eli ei riitä, että kyykkää, vaan pitää ihan oikeasti olla sukeltaa ihan kunnolla. Siinä kohtaa melkein hyperventiloin, koska vesikin oli niin kylmää. Lopulta päätin, etten pysty ja nousin pois. Ihan siitäkin syystä, että Miaakin alkoi paleltamaan enkä voinut viivyttää häntä liian kauan siellä altaassa. Vitutti ihan huolella. Henksu yritti siinä vielä, että haluatko kokeilla uudestaan ja hän oikeasti auttaa. Mutta kiukuttelin ja kiroilin vaan ja menin juoksemaan sakkokierrokset. Ne olikin pidemmän matkan sakkokierrokset, mutta yritin suht nopeasti ne juosta, ettei Mian tarvitsisi odottaa liian pitkään. 

Eräs hieman hyperventiloi

Vihdoin sain kierrokset tehtyä ja juoksin Mian luo. Ylitettiin maaliviiva yhtä aikaa ja saatiin upeat mitalit kaulaan. 

Vähän vei maalintulon hienoudelta terää tuo vitutus, jonka itselleni sain sukeltamisnössöydestä. Arvanette mikä on toinen iso kehitettävä asia aitojen ja korkeiden paikkojen lisäksi :D Mutta olihan se hienoa päästä tällainen kisa maaliin. Ilman mitään vaivoja. Ei siis mitään. Ei rakkoja. Ei mustelmia. Ei haavoja. Ei kipuja. Ei kolotuksia. Jestas sentään. Ja jaksoin kantaa ja pääsin monkey barssit melkein loppuun. Kaikki siirtymät mentiin kevyesti hölkäten, mutta toki kävelypätkillä jos tuntui, että on liikaa. Miahan ei ole juossut sitten vuoden 2017 puolimaratonin, joten kova suoritus kylmiltään vetää 11k. Eikä noissa järkeä siis ole väsyttää itseään juoksuosuuksilla, kun tärkeintä (ainakin itselle) oli läpäistä mahdollisimman monta estettä. Hieno fiilis ja hieno kisa. Lotan sanoin, nyt meillä on baseline :)  olen siis ihan tyytyväinen tähän tulokseen. 29 estettä, joista 17 pass, 7 DNF ja 5 DNS. Käytän nyt juoksijoille tuttuja termejä, mutta DNF siis fail ja DNS etten edes yrittänyt. Ihan ok vasta vuoden treenanneelle fobioita omaavalle keski-ikäiselle tädille. 

Ja. Ihan parasta oli löytää puhelimesta se odotettu selfie. Tässä se on teidänkin iloksi. Mitä isoin ja parhain kiitos supportille <3 kaikki kuvat ja videot radalta on myös Lindan käsialaa <3