Mira goes hölkkä

Oi ihmiset miten mä rakastan polkuja. Polkujuoksu on niin heart. Se on raskasta. Se on mutaista. Se on vetistä. Se on väsyttävää. Se on yllättävää. Se on kaikkea tätä ja samalla parasta ikinä. Ehkä juuri siksi, koska se on raskasta, mutaista, vetistä, väsyttävää ja yllättävää. Se on kaikkea tätä ja paljon enemmän. Olen viimeksi käynyt viime keväänä polkuilemassa pimeällä, joten katsoin parhaimmaksi käydä yhden keikan vetämässä himapoluilla ennen perjantain koitosta, joka hölkätään "vähän" rankemmissa maastoissa. Koko päivän oli silloin(kin) satanut vettä ja edelleen satoi kun pimeässä metsässä hölköttelin. Otin välillä spurtteja, jotta saan tutuilla poluilla tuntumaa vähän reippaammasta juoksusta. Hyvältä tuntui ja naureskelin ääneen kun osuin johonkin syvään vesilammikkoon. Lapsenomainen into vaan kajahti metsässä. Lits läts. Himapolut by night Märkää oli tiistainakin Lähdin Salosta köröttelemään kohti Luukkia puoli viiden jälkeen enkä oikeastaan ehtinyt edes j

Nyt on sitten aika kirjoittaa tästä suuria tunteita herättäneestä ensimmäisestä maratonista. Tai sen yrityksestä. Olipa aikamoinen kokemus enkä olisi ihan tuota odottanut. Luulin että fysiikka kestäisi, mutta pään kanssa saattaa olla tekemistä. Mutta siihen palaan tuonnempana. Aloitanpa alusta. Lähdin 9:12 bussilla Kaarinasta kohti Helsinkiä ja heti bussipysäkillä oli nainen, joka kysyi olenko menossa HCM:lle. Minulla ensimmäistä kertaa FMR:n takki päällä kisoissa, joten siitä ehkä osasi arvata mihin olen matkalla. Höpistiin siinä muutama sana lähinnä kelistä ja tekikin hyvä päästä juttelemaan. Siinä vaiheessa jo jännitti aika isosti. Bussissa yritin tankkailla urkkajuomaa ja vetäisin aamupalasmoothien. Pelipaikalla olin 11:30 ja kävinkin heti hakemassa numerolapun, jotta pääsen rauhassa vielä hengailemaan. Söin vielä puolenpäivän jälkeen puuroa ja join smoothien. Ja join hyvin vielä. Lähdin hyvissä ajoin myös jo varustesäilytyksen lähettyville ja siellä futiskentällä istuskeli mukav

No niin, nyt on elämäni toinen polkujuoksukisa takana ja jestas, että muuten jännitti. Ihan yhtä paljon ellei ehkä enemmän kuin Bodomia. Meinasi ihan tosissaan mennä paniikin puolelle kun en tosiaan tiennyt mitä odottaa ja millaisia ne isot nousut on. Onneksi olin saanut pikkusysterin puhuttua matkaseuraksi, koska muuten olisin ollut täysin hermoraunio. Ajeltiin Kaarinasta Ylläkselle torstaina ja käytiin silloin illalla ihan pikainen katselmus tekemässä Ylläkselle. Ei menty kuin pienen matkaa, joka oli toisaalta tosi hyvä etten nähnyt miten pitkä nousu tuosta kehkeytyykään. Perjantaina nukuttiin pitkään ja mentiin vasta ysin jälkeen aamiaiselle. Itselleni sopii vallan mainiosti myöhäinen iltapäivä kisalähtö vaikka se jännityksen puolesta onkin vähän huono. Mutta ruokailun kannalta äärimmäisen bueno. Sain siinä nimittäin kivasti juotuakin, joka helpottaa menoa. Keli näytti ihan mukavalta koko päivän (ei pieni vesisade mitään haittaa), mutta tietysti sitten 15 min ennen lähtöä iski aiv

Tämäpä olikin erikoinen kisa kaiken kaikkiaan. Ilmoittauduin tänne, koska oli sopivasti Bodomin ja Pallaksen välissä. Ja pitäähän sitä ainakin yksi sileän puolikas saada vuoteen mahtumaan. En ehtinyt oikeastaan jännittämään tätä kisaa ollenkaan kun olen suunnannut kaiken tarmoni Pallakselle. Totaalipaniikki sen suhteen menossa jo nyt. En siis jännittänyt. Sanoin sitä seuraneiti-siskolle, että on ihan outoa miten mua ei jännitä yhtään. Jokseenkin jopa huolestuin kun ei kisa-aamunakaan jännittänyt. Ei edes kun oltiin perillä. Ei ollenkaan. Harvinaista ja varsin ihmeellistä. Mutta eipä siinä. Hyvä tämäkin oli kokea :) Joutsenet juoksutunnelmaa haistelemassa Karsinasta katsottuna Meillä oli aikainen aamu kun piti lähteä jo 6:15 jotta ehtii hetken kikkailemaan mestoilla ennen lähtöä, joka oli 8:45. Ihan kukonlaulun aikaan. En ole mikään aamuihminen enkä juuri koskaan juokse aamulla. Mutta niillä mennään mitä annetaan. Saavuttiin ihan hyvissä ajoin Finlandia talon hoodeille ja ehd

Viikon totaalipaniikki huipentui vihdoin ja viimein kisapäivään. Näin viikon mittaan jopa unta, että pannutin kisassa ja tipuin järveen. Voisi siis sanoa, että ihan vaan hiukan meni ihon alle tämä kisan odotus. Enkä oikeastaan edes tiedä mistä tuo totaalipaniikki tuli. Jostain se hiipi ja jännitin tätä kisaa enemmän kuin mitään muuta kisaa aiemmin. Värväsin siskot tsemppausjoukoksi ja olikin ihan mahtavaa kun kummatkin lähti messiin. Laitoin jo perjantaina illalla kaikki kamppeet tietysti valmiiksi ja jopa aamupalasmoothiet tein jääkaappiin odottamaan. Optimointia. Meillä kun oli todella aikainen herätys (6:15) jotta täältä Kaarinasta ehtisi hyvissä ajoin Espoon perukoille. Tavoistani poiketen lähdimme tasan 6:45. Tästäkin sen huomaa miten tärkeä kisa oli, koska lähdettiin ajoissa. Yleensä se aika vaan menee johonkin ja lähden melkein poikkeuksetta aina vähän myöhässä. En juonut kahvia, koska tiesin, että jos sen olisin tehnyt, niin se olisi ollut armotonta pissaravia. Oltiin h