Hyrox Race @OCR Factory 17.6.2023

Nyt seuraakin vähän toisenlainen kisarapsa. Tämä kun ei ollutkaan mikään ihan perus juoksukisa, vaan setti nimeltään Hyrox. Joku aika sitten en ollut edes kuullut koko lajista mitään, mutta alkoi kiinnostamaan, kun mun PT Lotta postaili osallistuvansa Hyrox kisoihin. Tutustuin lajiin ja yllätyksekseni huomasin vähän innostuvani. Että näinköhän itsekin pystyisi. Ja senhän sitten tietää mitä tuosta tapahtuu. Itseluottamus on kuitenkin vahvalla pohjalla, vaikka kuntotaso harvemmin on. Sentään tajusin, että yksin ei vielä ole mitään asiaa moisiin, mutta onneksi tiesin heti sopivan uhrin. Järkkäsin hänelle yllätys Hyrox-simulaation samalla kun simuloitiin tulevaa Tough Vikingiä. Kyseessä siis tietysti mun isosisko, joka sanoo ideoille vaan "voi vittu" tarkoittaen sillä olevansa tietysti messissä. Harmillisesti ei päässyt juuri näihin kisoihin muiden suunnitelmien vuoksi, mutta jatkossa on varmasti mukana. Onneksi mulla on uhrireserviä ja sainkin Lean helposti houkuteltua mukaan. Käytiin yhdet yhteiset treenit vetämässä keväällä, jossa vähän esittelin sen mitä kisasta tiesin. Ollaan me hölkkäilty yhdessä paljonkin, joten yhdessä tekeminen on ihan tuttua, mutta toki nyt vähän eri muodossa. Lea on itseäni joka suhteessa paremmassa tikissä, niin se toi tukea ja turvaa. Olen treenannut hyvin viimeiset 9kk, mutta kun pohjalta lähtee, niin hommassa hieman kestää. Mikä on ihan päätöntä, kun ajattelee, että ihminen pystyy tekemään yhdeksässä kuukaudessa toisen ihmisen from the scratch, mutta samassa ajassa saat itsellesi kerättyä hyvä jos kilon lisää lihasta ja sekin saattaa olla vähän yläkanttiin. Missä logiikka?  On siis toki edistystä tapahtunut, en sitä sano, mutta kovasti kärsivällisyyttä ja säännöllistä tekemistä vaatii. Paljon enemmän mitä juoksun kanssa aikoinaan. Ja kuka nyt 9kk jaksaisi treenata ellei mitään tuloksia tulisi. 

Ne kenelle Hyrox ei ole tuttu (aika harvalle vielä on), tässä pieni kuvaus. Hyrox on kisamuoto, jossa on 8 kierrosta, joista jokainen sisältää 1km juoksun + toiminnallisen liikkeen. Kierros aloitetaan aina juoksulla. Toiminnalliset liikkeet on aina samat ja järjestyskin on sama. Liikkeet ovat 1000m soutu, 50m kelkan työntö (75kg naisten yleinen paino), 80m burpeehypyt, 200m farmarikävely (16kg), 1000m soutu, 100m askelkyykkykävely (10kg), perhosvatsat (kelkan veto korvattu perhosvatsoilla OCR Factoryn tilan vuoksi), 75 wall ball (4kg). Kyseisen kisan voi vetää parin kanssa tai yksin ja painot/toistot riippuu sarjasta. Kyseessä siis hyvin matalan kynnyksen kisa, jossa kuitenkin myös PROt pystyy kilpailemaan täysillä. Kisaa varten on helppo treenata kun tietää tasan tarkkaan mitä liikkeitä ja millä painoilla operoi. 

Kuva: OCR Factory

Lotta heitti mulle joka viikolle ns. Hyrox treenejä, jotta ei tulisi niin suurena shokkina kisa. Odotin tätä kisaa innoissani, joka oli hieman outoa ottaen huomioon, että rakastan polkujuoksua ja tämä jos mikä on aika kaukana siitä. Viimeisellä viikolla ennen kisaa jännitin olenko saanut koronatartunnan kun lähipiiristä kantautui positiivinen tulos, mutta onneksi en sitä saanut ja voitiin osallistua. Näitä kisoja kun ei Suomessa muita ole, niin olisi harmittanut suuresti. Kisaviikolla saatiin kisaohjeet ja lähtöjärjestys, joita sitten tavattiin huolellisesti. Sääntöjä oli vaan tosi paljon, niin epäilin (ihan syystä) omaa kapasiteettia muistaa niistä puoliakaan. Varsinkaan kisatilanteessa, jossa muutenkin mennään aivot hattarassa. Aika vähän oli osallistujia ja me startattiin viimeisenä. Se hyvä puoli siinä oli, että meiän starttiajaksi oltiin määritelty 11:24, joka oli ihanan myöhään. Startattiin siis Kaarinasta vasta 8:45, kun oltiin kummatkin sitä mieltä, ettei ole hyvä olla siellä liian aikaisin. Muuten alkaa vaan jännittämään. Koitettiin tankata vielä autossa kaikkia sääntöjä ja juttuja, mutta suurimmaks osaks vaan höpistiin kuulumiset. 

Kun päästiin OCR Factorylle, niin siellä oli tietysti jo tohina päällä ja kisailijoita radalla. Vietiin kamat pukkariin ja mentiin hämmästelemään rataa. Samalla tietysti kannustaen kilpailijoita. Ja höpistiin toimitsijoiden kanssa. Etenkin Kipan ja Miian. Ja muiden kisailijoiden kanssa myös, ketkä odottivat omaa lähtöään. Tuolla on kerrassaan hyvä ja leppoisa tunnelma. Ei yhtään sellainen mitä olen aina mieltänyt salien olevan. Eihän tuo toki normi sali olekaan, mutta silti. Tämän tunnelman olen huomioinut joka kerta käydessäni tuolla, joten ei ollut pelkästään kisan ajan. Itseäni ei juurikaan jännittänyt, mutta odotin isosti, että päästään radalle. Käytiin hyvissä ajoin vielä pissalla ja laittamassa lenkkarit jalkaan. Lea laittoi kierrosluku tägin nilkkaansa ja mentiin odottelemaan starttia. Ja sitten siinä. 15s ennen lähtöä mulle tuli ihan järjetön jännitys. Ihan sellainen "IIIIIIIK, haluan pois" tilanne. Mutta hyvä kun tuli vasta silloin, koska en ehtinyt makustelemaan pois lähtöä, kun piti jo lähteä radalle. 

Kisa startattiin juoksulla. 8 kierrosta juoksua per juoksuosuus. Laskin kierroksia aina itsekin sormilla, koska vähän varoiteltiin etukäteen ettei kierroslukutägi välttämättä toimi. Eikä se toiminutkaan, joten hyvä kun laskettiin. Oltiin alun perin vähän sovittu ettei lähdetä juoksun kanssa keulimaan, vaan mennään rauhassa ettei piiputeta. Että jätetään paukut toiminnallisiin. No niin. Eikös sieltä sitten tullut se pieni juoksijan pirulainen, joka näki selän/selät. Ei auttanut kun painaa vähän kaasua, vaikka edelleen tehtiin ainoastaan omaa kisaa, mutta olihan se nyt pakko yhdet selät napata. Eihän sillä mitään merkitystä ollut, mutta jostainhan tuo vaan tulla tupsahtaa vaikka muuten ei juurikaan kisaviettiä olekaan. 

Ensimmäinen liike oli hiihto. Minä aloitin ja Lea sitten viimeisteli. Puoliksi tehtiin ja siitä sitten taas juoksemaan. Toinen liike oli kelkan työntö ja se meni yllättävän hyvin. Tämäkin tehtiin puoliksi vaikka Lea työnteli sitä kelkkaa niin nopeasti etten kunnolla ehtinyt edes happea vetää :) mutta, hyvin meni sekin. Kolmas liike oli sitten tämä mun yks inhokeista. Hyppy burpeet. Yök. En kauheasti tästä muista enää, mutta muistan kyllä miten piiputin. Muistaakseni Lea teki hieman enemmän mitä minä, mutta hyvä niin. Ei parikisassa kannata alkaa halaamaan mattoa kun on toinen, joka voi vetää. Neljäs liike oli farmarikävely. Lea aloitti ja paineli niin kovaa ne kuulat kädessä, että mulla oli todellisia vaikeuksia pysyä perässä :) mutta hyvä niin. Koska se mun puolikas kierros meni ihan vähän hitaammin :) tuntui tosi hyvältä tähän asti ja olin jopa ihan yllättynyt miten nuo toiminnalliset tuntuu menevän ehkä liiankin nopeasti. Meillä oli hyvä pössis ja koitin juoda joka juoksuosuuden jälkeen vettä. Muistan ajatelleeni, että täähän menee kivasti. Oli toki rankkaa, mutta niin kuuluu ollakin. Silti oli tosi kivaa. Sitten tuli The Juoksuosuus. 

Kuva: OCR Factory

Kuva: OCR Factory

Kuva: OCR Factory

Screenshot videosta, jonka otti OCR Factory.

Olin juuri sanonut, että kunhan ei tarvitse kävellä yhtään näissä juoksuosuuksilla, ni ois tosi jeppis. Noh, mun pohje kuuli sen ja oli että hold my beer. Jos pohje osaisi nauraa, niin se olisi suorastaan kuollut nauruun tuossa vaiheessa. Viidennen juoksuosuuden kuudennella kierroksella oikeaan pohkeeseen iski elämäni kramppi. Lähes huudahdin kivusta ja loppui juokseminen kuin seinään. Olin ihan hämilläni, et mitäs vittua nyt tapahtuu, mutta sitten kun tajusin ettei ole jalka ihan rikki poikki pinossa, niin alkoi vituttamaan. Kirosin siinä itseäni, pohkeitani ja ihan kaikkea itsessäni samalla kun klenkkasin eteenpäin pikku hiljaa ja otin urkkajuomaa. Kiltti toimitsija haki mulle myös suolaa, jota lipaisin raakana muutamaankin eri otteeseen. Mua lähes itketti kun vitutus oli niin läsnä. Mentiin soutupisteelle ja yritin siinä vähän venytellä pohjetta laihoin tuloksin.  Ja luinkin jälkikäteen jostain, että krampissa olevaa lihasta ei missään nimessä saa venyttää. Päinvastoin. Sitä pitäisi yrittää saada lyhennettyä. Tehtaanjohtaja Miia tuli kannustamaan siihen ja kun kuuli, että mulla kramppaa isosti pohje, niin sanoi, että nuo on tosi yleisiä Hyrox kisoissa. Jopa siis PRO urheilijoilla. Se jostain syystä kyllä lohdutti, kun olin muuten ihan paskana, et miksi taas jotain tällaista. Kysyin jo Lealta, joka siinä souti, että haluaako tehdä radan yksin loppuun. En muista vastausta, mutta jonkun aikaa siinä säälittyäni itseäni sanoin, että voisin kokeilla soutua. Jos pystyn soutamaan, niin yritän jatkaa kisaa vaikka en pystyisi juoksemaan. Että josko klenkkaamalla kisan loppuun. Lea souti 800m ja mä sitten loput. Se 200m meni ihan ok, joten lähdettiin seuraavalle juoksuosuudelle. Nappailin suolaa ja urkkajuomaa. Ei se mitään auttanut, mutta itselle tuli parempi mieli. Klenkkailin niin lujaa kun pääsin, mutta yhden yhtä juoksuaskelta ei pohje kärsinyt enää. 

Näillä pelimerkeillä sitten mentiin kisa loppuun asti. Vitutti kävellä, mutta minkäs teet. Jos olisin ollut yksin, niin olisin klenkkaillut sen siliän tien autoon, mutta mulla oli pari, joka pystyi ottamaan liikkeet haltuun. Varmasti Leaakin vitutti kävellä, mutta yritti pitää hyvää tunnelmaa yllä, joka oli vaikeaa kun vieressä klenkkasi ei-niin-timanttinen täti :D mentiin kierros kerrallaan ja pikku hiljaa pääsin vitutuksen aallokosta vähän parempaan paikkaan. Askelkyykkäilinkin jopa pienen osan, mutta aika hataraa menoa oli kun pelkäsin koko ajan, että jalka pettää alta. Ei onneks pettänyt ettei se säkki tippunut. Olisi tullut 5 min lisää loppuaikaan. Perhosvatsoja sentään pystyin tekemään ilman mitään ongelmia, niin ne muistaakseni tehtiin sentään puoliksi. Sitten olikin vuorossa enää viimeinen klenkkauskilometri, jonka jälkeen päästiin viimeiseen liikkeeseen: wall ball. Toinen mun totaali-inhokki. Lea aloitti ja vetikin ihan mielettömällä flowlla niitä. Jopa toimitsija, joka laski toistot ääneen oli ihan hämmästynyt tuosta. Sain mä jossain välissä tehdä sen 10, mut sit nappas taas pallon ja heitteli niin, et mulle jäi enää viimeiset 5 :D huomasin, että tätä spektaakkelia myös pari muuta kisailijaa jäivät ihastelemaan. Sen verran hienosti veti ja kyllä sitä kelpasi katsellakin. Onneksi Lea oli mun tiimissä :D 

Siitä sitten saikin mennä suorilta maaliin ja oli se hyvä tunne. Päästä maaliin ja saada mitalit kaulaan. Loppuaika oli 1:33, josta olisi saanut minuutteja kivasti pois ilman kramppia. Eikä podium ole koskaan ollut noin lähellä :D mutta, ei voi jossitella ja niillähän mennään mitä annetaan. Ja yleensä mun kroppa antaa mulle aika kivasti kaikkea. Enpäs olis arvannutkaan, että juoksuosuudet koituu kohtaloksi, mutta niin vain teki. On mulla usein ollut pohkeiden kanssa ongelmia, mutta tällaista kramppia ei ikinä. Kisan jälkeen pohje oli tosi kipeä useamman päivän. Aloin jo epäilemään, että onko siellä kuitenkin joku pieni revähdys tai vastaava, mutta ei ollut. Olisi varmaan parantunut nopeammin jos olisin keskeyttänyt kisan kramppiin, mutta koska niin en tehnyt, niin otti vähän enemmän aikaa. Tosin, tekisin saman uudelleen, niin turha tässä on jeesustella. Nyt vaan sitten jalkojen vahvistamista, ettei tällaista tapahtuisi uudelleen. Kiva kisa oli ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos yhtään tykkää kisailla.